Lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Hurrikaani on aloittanut kauden yhdellä tappiolla ja kahdella voitolla. Joukkueen päävalmentaja Ville Kakko on ollut tyytyväinen pelaajiensa esityksiin.

– Sanotaan näin, että ihan hyvin tämä alkukausi on mennyt. Ensimmäisen ottelun VaLePaa vastaan hävisimme, mutta sen jälkeen on tullut pelkkiä voittoja niin Suomen Cupissa kuin liigassakin, Kakko kertoi SuomiUrheilu-sivustolle.

Hurrikaanin vahvuuksia tällä kaudella on ollut hyvin toimiva syöttöpeli.

– Pyrimme tietenkin siihen, että olemme jokaisella pelin osa-alueella vahvoja. Syöttämään me olemme erittäin hyviä. Syöttäminen ja syöttöjen vastaanottaminen on ainakin paremmalla tasolla, kuin viime kaudella. Siinähän se lentopallopelin perustakin on, jos nämä kaksi osa-aluetta toimivat.

Maajoukkueen viime aikainen näkyvyys ei ole Loimaalla isoa muutosta saanut aikaan, mutta Kakko uskoo, että kotimaassa pelaavat maajoukkuepelaajat tuovat myös kiinnostusta sarjaan.

– En osaa oikein sanoa muista paikkakunnista. Loimaalla on ollut joka kausi aika hyvin yleisöä. Tietenkin maajoukkueen pelaajia on muutama nyt kotimaan sarjassa. Uskon, että se lisää mielenkiintoa. Tämä on kuitenkin niin paikkakuntakohtaista.

Hurrikaani kohtaa sunnuntaina vieraissa Liiga-Riennon. Kakko odottaa joukkueensa voittavan kamppailun, jos oma peli toimii.

– Meidän tavoitteemme on olla siellä sarjan kärkipäässä ja Riennon tavoitteet vähän erilaiset. Olemme etukäteen joukkueen kanssa asennoituneet otteluun sillä tavalla, että pelatessamme omaa peliämme voitamme varmasti. Ottelu on totta kai pelattava ja tämä ennakointi ei sitä lopputulosta kerro. Jos oma pelimme on normaalilla tasolla, niin uskon, että voitamme matsin, Kakko sanoi.

Efe Tüze