Suomen joukkue karaten MM-kisoihin Saksan Bremeniin on valittu. Joukkueeseen mahtuu kokemusta mutta myös ensimmäistä kertaa MM-tasolla kilpailevia. MM-kilpailut käydään 5.-9. marraskuuta.

Joukkueessa kokemusta edustaa miesten katassa kilpaileva Pasi Hirvonen, joka nyt valmistautuu neljänsiin MM-kisoihinsa.

Kuopion Karateseuran kasvatin kansainvälinen kilpa-ura alkoi jo vuonna 2004, ja matkan varrella Hirvonen on kahdesti yltänyt EM-kisojen pronssiotteluun.

Nyt 32 vuotta täyttänyt, sosiaalipsykologi ja Kuopion yliopiston tutkijana toimiva Hirvonen käynee viimeisimpiä isoja kisoja kohti tavoitteenaan vähintään pistesija.

Suomen naiset osoittivat viime kevään EM-kisoissa kuuluvansa karaten kansainväliseen huippuun saavuttamalla hopeaa joukkuekisassa.

Taso luonnollisesti kovenee MM-kisoissa, ja menestykseen tarvitaan kaikilta ottelijoilta onnistumista sekä hieman arpaonnea, mutta potentiaalia ainakin pistesijoille joukkueella on.

Naisten joukkueessa ottelevat Helena Kuusisto, Emma Aronen, Alis Melis Abat sekä ensi kertaa MM-tatamille astuva Titta Keinänen.

Myös henkilökohtaisissa sarjoissa odotetaan ennen kaikkea Helena Kuusiston menestymistä.

Kuusisto otti henkilökohtaisen pronssin kevään EM-kisassa, ja osoitti toissa viikona hyvää tuloskuntoa sijoittumalla pronssille sarjassaan Karate Premium Leaguen päätöskisassa Itävallassa.

Kuusisto vei myös ensimmäisenä suomalaisena kautta aikojen sarjansa kokonaisvoiton Karate 1 Premium Leaguessa.

Tavoitteekseen MM-kisoissa Helena ilmoittaa pääsyn mitaliotteluihin.

Ensimmäistä kertaa MM-tatamille astuvat Lahden Karateseuran Joni Kolari -60 kg ja saman seuran kasvatti Pyry Heiskanen -84 kg. Molemmat kilpailijat palvelevat tällä hetkellä Urheilukomppaniassa, joten valmistautuminen MM-kisoihin on edennyt armeijan tahdissa.

Ensikertalaiset ovat myös tänä vuonna kansainväliselle tasolle nousut, Kuopion Karateseurassa karateoppinsa saanut, Johanna Hyvärinen -55 kg sekä Euran karateseuran Titta Keinänen, joka on nimetty joukkueeseen.

Aikaisempaa MM-kokemusta on Lahden Karaten Ina Hämäläisellä, joka kilpailee naisten katassa, tavoitteenaan pääsy 16 parhaan joukkoon. Naisten -61 kg sarjassa ottelevalle Emma Aroselle vuorossa ovat toiset MM-kisat, ja Euran karaten kasvatti tavoittelee pistesijaa.

Myös miesten +84 kg sarjassa kisaavalle Oskari Rajalalle ovat kyseessä toiset MM-kisat, ja myös samasta seurasta Helsingin Renshin-kanista tulevalla Amgad Mahmoudillakin on aikaisempaa kokemusta.

Mahmoudin sarja miesten -75 kg tullee olemaan MM-kisojen osallistujamäärältään suurimpia, ja hänen tähtäimessä on edetä ottelu kerrallaan niin pitkälle kuin mahdollista.

Suomen joukkue viimeistelee vielä kisakuntoaan maajoukkueleirillä Pajulahden Urheiluopistolla, Nastolassa 24.-26.10.2014.

MM-kisojen ensimmäisinä kolmena päivänä käydään kaikkien sarjojen karsinnat. Mitaliottelut käydään lauantaina 8.11 ja sunnuntaina 9.11.

Lähde: Suomen Karateliitto