Anssi Koivuranta hyppäsi parhaana suomalaisena 26:nneksi Engelbergin mäkikisassa, hän oli myös suomalaishyppääjistä ainoa, joka selvitti tiensä toiselle kierrokselle.

Kisan voitti Saksan Richard Freitag ennen Tshekin Roman Koudelkaa ja Itävallan Michael Hayboeckia.

Koivuranta oli 124,5-metrisellä hypyllään ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla 22.

– Vähän oli ponnistuksessa epäonnistumista. Pyöritti liikaa pyllyn kautta, joutui keräämään kummulla takaisin sitä. Vähän kostea ja pikkuisen hidastava keula, niin siitä tuli vähän haasteita. Ajattelin, ettei se tokalle riitä, mutta ilmeisesti muillakin oli haasteita, Koivuranta kommentoi avaushyppyään tiedotteessa.

Toisella kierroksella Koivurannan hyppy kantoi 126,5 metriä. Kokonaispisteet 236,3 riittivät Engelbergin mäkikisassa 26:nneksi.

 

– Luulin, että se ois ollut parempi hyppy. Tuntui keulan jälkeen siltä, että menisi pidemmälle, mutta ei se mennytkään – tai menihän se pari metriä. Eikä se tulos mihinkään riittänyt. Pisteiden mukaan olisi ollut hyvät tuuliolosuhteet vetää, mutta en voinut sitä näköjään hyödyntää. Siitä tuli nyt pari jämäpistettä mun kolehtiin.

Lauri Asikainen oli 35:s 122,5-metrisellä. Asikainen jäi toisen kierroksen paikasta alle kaksi pistettä. Jarkko Määttä hyppäsi 36:nneksi (119,5 metriä ja 113,4 pistettä) ja Ville Larinto 43:nneksi (120 metriä ja 108,9 pistettä) Engelbergin HS134-mäessä.