Falunin MM-kisoissa lauantaina hiihdettiin naisten päätösmatka. perinteisen 30 kilometrin kisassa paras suomalainen oli Kerttu Niskanen neljännellä sijallaan. Yhteislähtöstartin jälkeen aina 25 kilometriin asti Niskanen oli kiinni pronssimitalitaistelussa.

Kilpailun jälkeen Niskasen ajatukset olivat vielä vähän ristiriitaiset, mutta positiivinen nainen käänsi katseen jo tulevaisuuteen.

– Päivän suoritus tyydyttää. Toki tällä hetkellä vähän harmittaa, mutta vielä tämä iloksi muuttuu. Reippasti lähdettiin kisassa liikenteeseen. Mitali oli hyvin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Taktiikka oli, että parhaalla suksiparilla aloitetaan ja katsotaan miten oma suksi pelaa kärkijoukkoon verrattuna. Sitten päätettiin Aikun kanssa, että ei vaihdeta. Tiesin, että minulla on parempi pari alla ja ne pelasivat ihan ok puolen matkan jälkeenkin verrattuna tyttöihin, jotka olivat käyneet vaihtamassa sukset, Niskanen kertoi Maastohiihdon tiedotteessa.

Aino-Kaisa Saarinen oli tyytyväinen päivän seitsämänteen sijaan.

– Kaikkeni annoin ja on helpottavaa ja ihanaa, että pystyin antamaan sen kauden tärkemmissä kisoissa. Tiesin, että valittu valkopohjainen suksipari kestää. Kympin jälkee alkoi ensimmäisen kerran lihakset hyydyttää, että se puristava tunne alkaa tulla ettei enää ollut niin rentoa tekemistä.

Riitta-Liisa Roponen oli 18:s.

– Olin lähtevinäni paremmalla suksiparilla, mutta ensimmäinen suksipari ei ollut kilpailukykyinen ja kahden kilometrin kohdalla olin jo varma keskeyttämisestä, mutta muistin että tämä on sisun päivä ja pitää sisulla mennä loppuun asti.

Anne Kyllönen oli 21:s.

– Kaikkeni tein mitä ladulla oli tehtävissä. Kunnon ja kaluston suhteen eka 15 kilometriä meni vähän lipsuvalla suksella ja se oli liukas ja toinen 15 kilometriä meni pitävällä suksella ja se ei ollut sitten niin liukas. Kompromisseja joutui tekemään ja hakemaan pitävää ja luistavaa latua. Vauhti oli tasainen ja jaksoin hiihtää, mutta sellainen puristus siitä vielä puuttui.