Miesten EM-kilpailut järjestetään Tanskan Aalborgissa kesäkuussa. Mukana on 184 keilaajaa 32 maasta. Suomesta kilpailuihin lähtee joukkue, jossa on paljon kokemusta, mutta myös yksi miesjoukkueessa debyytin tekevä pelaaja. Joukkueen kokenein keilaaja on Kimmo Lehtonen, joka on edustanut Suomea arvokilpailuissa neljällä vuosikymmenellä, ensimmäisen kerran hän pukeutui Suomen paitaan vuonna 1985. EM-kilpailuista Lehtosella on peräti 15 mitalia, kultaisia niistä seitsemän. Joukkuekultaa hän oli saavuttamassa vuosina 1985, 2005 ja 2009. Lehtonen kuului Suomen huikeaan 2005 EM-joukkueeseen, joka voitti Moskovassa kaikki jaossa olleet kuusi kultaa.

Paljon on EM-menestystä myös Osku Palermaalla; neljä kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Näistä arvokkain on henkilökohtainen all events-kulta vuodelta 2007. Joukkuekultaa Oskulla on vuosilta 2009 ja 2012. Joonas Jehkinen voitti all eventsin kullan vuonna 2012, samana vuonna tuli myös joukkuekultaa. Kaapista löytyy myös triokulta sekä yksi EM-hopea ja yksi pronssi. Juhani Tonteri lähtee EM-kilpailuihin toisen kerran, meriittilistalla on EM-joukkuekulta vuodelta 2009 samaisesta Aalborgin hallissa, missä nytkin kilpaillaan. Toukokuussa Tonteri voitti kisahallissa Euroopan kiertueen osakilpailun. Myös Joonas Jähi kuului vuoden 2009 joukkueeseen Aalborgissa. Joukkuekullan lisäksi hän saavutti pronssia henkilökohtaisessa mastersissa. Toukokuussa Jähi voitti miesten Suomen mestaruuden. Ensikertalaisena miesten joukkueeseen liittyy nyt Olli Pakonen. Hänellä on maajoukkuekokemusta junioreiden EM-kilpailuista, joista saavutuksena kaksi hopeamitalia.

Suomi on EM-kilpailuissa yksi ennakkosuosikeista jokaisessa lajissa. Vuodesta 2005 alkaen miesten ja naisten EM-kilpailut on pelattu erillisinä. Moskovassa Suomi oli paras maa kuudella kulta- sekä kahdella hopea- ja pronssimitalilla. All eventsissa ja mastersissa Suomi otti tuolloin kaikki mitalit. Vuosina 2007 ja 2009 Suomi oli edelleen paras maa. 2007 tuli kaksi kulta- ja pronssimitalia sekä yksi hopea, vuonna 2009 tuli kaksi kultaa ja kolme pronssia. Kaksi vuotta myöhemmin Suomi oli mitalitilaston neljäs saavutettuaan yhden hopean ja kaksi pronssia. Viimeisimmistä kisoista 2012 Suomi voitti kaksi kultaa ja yhden hopean, ja oli kisojen toiseksi paras maa.

Tiukasti mitaleista tulevat taistelemaan ainakin myös Ruotsi, jolla on äärimmäisen vahva joukkue sekä Tanska, Norja, ja Englanti.