Suunnistuksen maailmancup jatkuu runsaan viikon kuluttua Norjassa ja Ruotsissa kilpailtavilla neljällä osakilpailulla. Suomi lähtee maailmancupin toiselle kierrokselle suurella, peräti 27 urheilijan joukkueella.

Joukkueessa on mukana kaikkiaan seitsemän ensikertalaista aikuisten arvokisatasolla. Ensimmäistä kertaa Suomi-paidan maailmancupissa pukevat päälleen OK Trianin Tobias Henriksson ja Topi Penttinen, nuorten maailmanmestari Miika Kirmula sekä mainiosti kevään kisoissa esiintyneet Mira Kaskinen, Miia Niittynen ja Jenny Patana.

– Päätimme kasvattaa joukkueen kokoa selkeästi suunnitellusta. Ajatuksena on tarjota isolle potentiaalisten urheilijoiden joukolle mahdollisuus kilpailla ja kerätä kokemusta ensi vuoden MM-maisemista. Niinpä mukana on useampia vain yhden matkan juoksevia urheilijoita, kertoo maajoukkueen päävalmentaja Juha Taini valinnoista.

Hänen mukaansa valintaseulan läpäisi yhdellä terävällä sijoituksella tai riittävän terävyyden puuttuessa kahdella hyvällä näytöllä. Myös Minna Kauppi on nimetty joukkueeseen, mutta Tainin mukaan Kaupin lähtö ja matkavalinnat cup-kiertueella ratkeavat myöhemmin.

– Joukkueen kärkinimien osalta tavoitteena on kiilata aivan terävimpään kärkeen ja sitä kautta vahvistaa oma paikkansa jo MM-rasteille. Nuoremmille urheilijoille tärkeintä on saada onnistumisia omissa suorituksissa ja sitä kautta paikat sijoille 15-20 ovat mahdollisia, Taini arvioi.

Vuoden 2016 MM-maisemiin

Maailmancupin toisella kierroksella kilpaillaan ensin pitkä matka ja sprinttiviesti Norjan Haldenissa. Sen jälkeen siirrytään vuoden 2016 MM-maisemiin Ruotsin puolelle, ja vuorossa ovat sprintti ja keskimatka. Cup-kierros on tärkeä osa maailman huippujen valmistautumista Ruotsin MM-kisoihin 2016, mutta maastotyyppi palvelee myös valmistautumista elokuisiin MM-kisoihin Skotlantiin.

Suomen joukkue suunnistuksen maailmancupiin 3.-7.6. Norja/Ruotsi

Miehet: Mårten Boström (pitkä, sprinttiviesti, sprintti) IFK Lidingö, Tero Föhr (pitkä, keskimatka) Vehkalahden Veikot, Tobias Henriksson (keskimatka) OK Trian, Jarkko Huovila (pitkä, keskimatka) Halden SK, Miika Kirmula (pitkä, sprintti, keskimatka) Angelniemen Ankkuri, Olli-Pekka Koistinen (sprinttiviesti, sprintti) Hiidenkiertäjät, Severi Kymäläinen (sprinttiviesti, sprintti, keskimatka) Tampereen Pyrintö, Oskari Liukkonen (pitkä, keskimatka) Hiidenkiertäjät, Tuomo Mäkelä (sprinttiviesti, sprintti) Angelniemen Ankkuri, Topi Penttinen (pitkä, sprinttiviesti, sprintti) OK Trian, Fredric Portin (pitkä, sprintti, keskimatka) Halden SK, Miika Suominen (sprinttiviesti, sprintti) Rajamäen Rykmentti, Mikko Siren (pitkä, keskimatka) Angelniemen Ankkuri.

Naiset: Sari Anttonen (pitkä, keskimatka) Keuruun Kisailijat, Julia Björkstrand (sprinttiviesti, sprintti) IF Femman, Sofia Haajanen (pitkä, keskimatka) SK Pohjantähti, Outi Hytönen (keskimatka) Kangasala SK, Mira Kaskinen (sprinttiviesti, sprintti) Rastikarhut, Minna Kauppi Lahden Suunnistajat -37, Saila Kinni (pitkä, keskimatka) Tampereen Pyrintö, Sanni Kivelä (keskimatka) Angelniemen Ankkuri, Venla Niemi (pitkä, sprintti, keskimatka) Tampereen Pyrintö, Miia Niittynen (pitkä) Koovee, Anna Närhi (sprinttiviesti, sprintti) IFK Göteborg, Jenny Patana (pitkä, sprinttiviesti, sprintti) Hiidenkiertäjät, Merja Rantanen (pitkä, sprinttiviesti, sprintti, keskimatka) Jämsän Retki-Veikot, Maija Sianoja (sprinttiviesti, sprintti) MS Parma.

Maailmancupin 2. kierroksen ohjelma

3.6. Pitkä matka, Halden Norja
5.6. Sprinttiviesti, Halden Norja6.6. Sprintti, Lysekil Ruotsi
7.6. Keskimatka, Uddevalla Ruotsi

Lähde: Suunnistusliiton lehdistötiedote