22-vuotias aiturilupaus Jussi Kanervo on suorasanainen kaveri. Tässä haastattelussa hän kertoo SuomiUrheilu-sivustolle mm. mielipiteensä kovasta kilpakumppanistaan Oskari Möröstä sekä suomalaisesta yleisurheilun harjoittelukulttuurista.

Kanervo on nyt vertailupohjaksi katsellut kaksi kautta Yhdysvaltain yliopistosysteemiä siirryttyään Etelä-Carolinan yliopistoon opiskelemaan ja harjoittelemaan. Valmentajanaan hänellä on Curtis Frye, joka ei muuten ole ihan kuka tahansa valmentaja. Frye on valmentanut mm. sellaisia nimiä kun Allen Johnson (110m aitojen olympiavoittaja ja MM-kultamitalisti), Terence Trammell (110m aitojen kaksinkertainen MM-mitalisti), Lashinda Demus (400m aitojen MM-kultamitalisti ja olympiahopeamitalisti), Dennis Mitchell (100m olympiapronssimitalisti) ja Marion Jones (moninkertainen MM-mitalisti).

Jenkeissä systeemi on kovin erilainen kuin meillä Suomessa. Kaikki ryhmän urheilijat treenaavat hyvin samalla tavalla. Pientä yksilöllisyyttä sentään löytyy ainakin Fryen ryhmästä.

– Kaikki tekee täällä, mitä käsketään, mutta sitten isoja kisoja ennen coachit kysyy, miltä tuntuu ja sen mukaan mennään. Ikinä ei saa kuitenkaan päättää itse mitä tekee, mikä on mielestäni hyvä. Mutta ei täällä kovin yksilöllistä homma ole, vaan esimerkiksi kaikki aitajuoksijat tekevät samoja harjoituksia, hyppääjät samoja ja niin edelleen, Kanervo kertoo.

”Suomessa hifistellään”

Vaikka systeemi on aika karu, se on samalla yksinkertainen. Mitään mullistavia innovaatioita ei ole vastaan tullut.

– Perusasiat kun hoidetaan kunnolla ja otetaan haltuun, niin pitkälle pääsee. Täällä ei ole mitään kikkakolmosia, eikä joka päivä jotain uusia juttuja. Yleensä Suomessa mennään just tällaiseen ihme hifistelyyn, täällä ei, Kanervo paukauttaa suorasanaisesti.

– Olen tehnyt täällä enemmän tehollista reeniä sekä lisää voimaa. Ei ole mitään pitkiä ”palauttavia” lenkkejä tai muuta. Ne vievät kuntoa vain alaspäin.

– Kaikki on täällä jopa paremmin kuin odotin. Jos ei onnistu, niin sitten on miehessä vika. Yllätyksenä on tullut se, että mitä se todellinen lahjakkuus on näissä urheilijoissa täällä, ja että kuinka paljon saa valkoinen mies tehdä sen eteen, että pysyy samalla tasolla mustien kanssa, Kanervo lataa.

Torniossa syntynyt pohjoisen poika on sopeutunut jenkkimeininkiin hyvin, vaikka kulttuurieroja on.

– Suunsa täällä saa aukaista, jos jotakin meinaa saada. Lisäksi suhtautuminen voittamiseen on erilaista: täällä ei kakkossijoja juuri arvosteta, joko voitat tai oot muun massan mukana. Parasta täällä on ehdottomasti fasiliteetit ja sää, huonointa on ihonväri. Täällä tahtoo olla mustia rasisteja enemmän kuin valkoisia, varsinkin yleisurheilupiireissä.

Tavoitteena 49,50

Viime kesän jälkeen Kanervon ennätys oli 50,35, nyt se on 11. huhtikuuta juostu 49,78. Päätähtäin on ehdottomasti NCAA:n finaaleissa kesäkuun 10.-13. päivä. Kanervo selvisi finaaleihin juoksemalla viime torstaina Itäisen konferenssin karsinnoissa ensin erissä 50,51 ja sitten varsinaisessa karsintafinaalissa 50,42. Kanervon aika oli porukan yhdeksänneksi paras, nopein juoksi 49,89.

– Noiden kilpailujen ideana oli ainoastaan selvitä jatkoon ja se onnistui. Ajalla ja sijoituksella ei ollut väliä. Pieni nivusvaiva ei ole hellittäny mihinkään, mutta ei auta kuin juosta sillä, minkä pystyy.

Yhteensä finaaleihin selvisi 24 urheilijaa, Kanervo on rankingissa sijalla 15. Alkuerät juostaan keskiviikkona 10.6. ja finaali kaksi päivää myöhemmin. Finaalipaikka vaatisi hyvin todennäköisesti 50 sekunnin alitusta.

– Tavoitteeni on juosta 49,50, Kanervo kertoo.

Se on tismalleen sama, kuin Pekingin MM-raja. Pekingille Kanervo ei ole vielä uhrannut yhtäkään ajatusta. Kuten ei myöskään heinäkuun 22-vuotiaiden EM-kilpailuille.

– En laita niille tässä kohtaa mitään painoarvoa, enkä uhraa ajatustakaan ennen kuin NCAA kisat on käyty. Asia kerrallaan.

Kisarumba on vain hyvästä

Jo nyt Kanervolla on vuoden 2015 aikana liki 30 kilpailustarttia alla. Niin oli viime vuonnakin. Silti EM-kilpailuissa elokuussa syntyi oma ennätys. Kanervo ei pidä Yhdysvaltain valtavaa kisarumbaa huonona asiana, pikemminkin päinvastoin.

– Siksi jenkit pärjää arvokisoissakin, kun täällä juostaan niin paljon enemmän. Vauhti ei hyydy, vaikka on alku- ja välieriä.

Viime kaudella Kanervo ei pitänyt minkäänlaista taukoa USA:n ja Euroopan kisojen välillä. Silti virtaa riitti syksyyn saakka.

– En pitänyt mitään takoa, mentiin ihan samalla harjoitussysteemillä. Paljon se vaatii, muttei ole mitään ylitsepääsemätöntä. Zürichin jälkeen pidettiin sitten neljä viikkoa taukoa, se kuulemma on välttämätöntä, että keho palautuu kunnolla.

Mörö ei innoita Kanervoa

Viime viikon SuomiUrheilu-sivuston haastattelussaan Oskari Mörö kertoi, että Jussi Kanervon kova haaste antaa hänelle lisäpotkua ja tsemppiä. Kanervo ei ajattele samalla tavalla.

– Oskari saa juosta niin lujaa kuin haluaa ja hyvä on, jos niin tekee. Mutta se ei tee meikäläisestä yhtään parempaa. Teen täysin omaa juttuani, enkä keskity muihin.

Kanervon opinnot ovat sujuneet urheilun ohessa hyvin. Näillä näkymin hän valmistuu kahden vuoden päästä, mutta sen jälkeen mies tuskin Suomeen palaa.

– Syksyllä 2017 pitäisi valmistua, olen nyt jopa hieman edellä opinnoissa. Tosin kurssit vaikeutuu joka vuosi. Ei ole vielä käryä, mitä tapahtuu collegen jälkeen, mutta täällä on asiat sen verran paremmin ja elämä mulle sopivampaa, että haluaisin jäädä tänne, Kanervo suunnittelee.

Lauri Hollo