Mikko Ilonen ( 70,-1) joutui odottamaan ukkosen uhan johdosta aamustarttiaan Pariisin Le National-kentällä 2,5 aiottua pidempään.

– Oli hieman erilainen päivä, lämmittelyt tehtiin kolme kertaa, Ilonen kertoi aamurutiineistaan tiedotteessaan.

Pelin käynnistyttyä hän pääsi hyvään vauhtiin, ennustettua tuulisemmassa kelissä Ilonen oli 14 reiän jälkeen kaksi alle.

Viimeisen neljän reiän aikana korttiin tuli kaksi bogeyta ( 15 & 18) ja birdie. Kierrostulos 70 on Ilosen aiempaan Ranskan avointen historiaan suhteuttaen erinomainen.

– Tämä oli tuloksellisesti jopa paras kiekka näissä kisoissa koko uran aikana. Jäi paljon lyhyitä chippejä, jotka hoidin tyylikkäästi. Viimeiset kaksi bogeyta tulivat lyötyäni veteen. Niistäkin selvisin tuloksellisesti kuivin jaloin.

Väyläosumia kertyi vain viisi, birdietä Ilonen pääsi puttaamaan viheriöltä 11 kertaa. Puttien kokonaismäärä 26 kielii onnistuneesta lähipelistä.

– Enemmän pitää perjantaina saada väyläosumia, jotta pääsee lähestymisillä oikeisiin paikkoihin. Kuuma täällä on edelleen, mutta tuulen johdosta on helpompi olla kuin harjoituspäivinä, Ilonen kertoi olosuhteista.

Avauspäivä on vielä kesken ukkosen aiheuttaman keskeytyksen johdosta, Ilosen sijoitus on tässä vaiheessa 14.

Ilonen on osallistunut Ranskan avoimiin lähes vuosittain kaudesta 2001 lähtien. Paras sijoitus on 53., joten uran paras sijoitus Pariisissa on kohtuullisen helpolla saavutettavissa.