Hannu Airila ja Olli-Markus Taivainen lähtevät tiistain suunnistuksen MM-keskimatkalle nauttimaan kotoisasta maastotyypistä. Pohjois-Skotlannin Darnawayssa suunnistettavalla keskimatkalla on luvassa suppia, johon molemmat ovat kotiseuduillaan tottuneet.

– Maasto on aika joensuulaisen oloista, joten siellä on kotoisa olo. Luvassa on paljon rasteja (25) ja sellainen tekninen säksätys sopii minulle, kuvaa Kalevan Rastin Airila odotuksiaan Suunnistusliiton tiedotteessa.

Airila valmistautuu Skotlannissa neljänteen MM-starttiinsa uudenlaisesta tilanteesta.

– Saan lähteä liikkeelle paineettomasta tilanteesta, eikä vastaavaa ole aiemmin ollut. Tuntuu, että olen vastuussa vain itselleni tuloksesta, Airila pohtii keskimatkan aattona.

Hän harjoitteli talven ja kevään opiskelujen ja työn ehdoilla, mutta kesä-heinäkuun harjoitusjaksoa Airila kehuu tosi hyväksi. Jukolan jälkeen hän harjoitteli Joensuun suppamaastoissa vajaan viikon yhdessä maailman parhaana suunnistajana pidetyn Thierry Gueorgioun kanssa.

– Se oli paras ja tärkein harjoitusjaksoni. Thierryn tekeminen on vakuuttavaa. Yritän poimia häneltä suunnistukseeni suoraviivaisuutta, Airila lupaa.

Airila tavoittelee keskimatkalla sijoitusta 15 joukkoon. Oman lisämausteensa tavoiteasetantaan tuo Airilan perheen keskinäinen kisailu.

– Veljeni Markus oli juuri veteraanien MM-kisoissa pitkällä matkalla 11. ja sprintissä kolmas. Siinä on hyvä tavoite, jotta nähdään, kumpi on perheen suunnistusmestari, Airila heittää haastetta itselleen.

Olli-Markus Taivaisen taival MM-kisoihin on terveysongelmista johtuen ollut erilainen kuin mies syksyllä suunnitteli.

– Turha murehtia menneitä – ajatellaan positiivisia asioita eli viime viikkoja. Olen harjoitellut suunnitelmien mukaisesti siitä asti, kun muistan eli en kovin pitkään, Pellon Ponnen mies virnistää.

Taivainen teki kisaviimeistelynsä Skotlannissa Suomen muusta joukkueesta poiketen, ja odottaa hyvillä mielin pääsyä kotoisalta tuntuviin kisamaastoihin.

– Maastot ovat aika lailla samanlaisia kuin Pohjois-Suomessa etenkin suunnistustekniikan osalta. Siitä on varmasti apua, että on kasvanut rinne- ja suppamaastossa.

Taivainen sanoo lähtevänsä keskimatkan kisaan luottavaisena, mutta realistisena.

– Ei ollut kovin todennäköistä, että kisaan täällä. Pienennetään sitä todennäköisyyttä vielä vähän tekemällä hyvä suoritus. Tämä on tietyllä tapaa herkullinenkin tilanne lähteä. Olen kiitollinen siitä, että sain toisen mahdollisuuden, Taivainen tunnustaa.

Taivainen odottaa keskimatkan kilpailusta vaihtelevaa ja monipuolista.

– Välillä mennään tosi kovaa vauhtia, välillä hitaasti jyrkän nousukulman takia. Supat tekevät siitä vaihtelevan. Nyt keskitytään ekaan starttiin. Kun saa hyvän keskimatkan alle, siitä on hyvä lähteä perjantain pitkälle matkalle, Taivainen suunnittelee.

Airilan ja Taivaisen lisäksi suomalaisista keskimatkalla suunnistaa Fredric Portin.

(Lähde: Suunnistusliiton tiedote)