Lentopalloilija Tomi Rumpusen viime vuosi oli varsin vaiherikas. Mestaruusliigassa Raision Loimu oli jäänyt niukasti ilman mitalia.

Kevätauringon ja maajoukkuekutsun myötä miehen ura lähti uuteen nousuun. Sopimus Kyprokselle kariutui kalkkiviivoilla, mutta uusi pelipaikka löytyi elokuun lopulla Romaniasta.

– Pelit ovat menneet ihan hyvin. Seuran tavoite, sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon, on myös jo saavutettu, Tricolorul LMV Ploieștin yleispelaaja kertoo.

Romanian pääsarjassa neljä parasta pelaavat omat pudotuspelinsä, samoin sijoille 5-8 sijoittuneet joukkueet. Rumpusen edustama Tricolorul LVM päätyi lopulta runkosarjassa kuudenneksi. Suomalaispelaajan rooli on tällä kaudella ollut hieman hyökkäävämpi kuin aikaisemmin. Rumpunen on kuulunut joukkueensa aloitusseitsikkoon koko kauden ajan.

– Aurinko paistaa ja ilmat lämpenevät. Myös omat peliotteet kohenevat koko ajan, joten odotan innolla, mitä tämä kevät tuo tullessaan, Loimun kasvatti innostuu.

Hietanen loppukaudeksi Sveitsistä Turkkiin

Matti Hietanen aloitti kautensa lokakuussa Sveitsin pääsarjassa #Dragons Luganon riveissä. Joukkueen pudottua tammikuun lopussa Mestarien liigasta CEV Cupiin, siirtyi Hietanen saman tien Turkin B-liigassa pelaavaan Gümüşhane Torul Gençlikiin.

– Vastuu on aika kova ja omalta osaltani pelit ovat menneet hyvin. Sarjassa saa olla kaksi ulkomaalaista per joukkue, toinen on serbialainen hakkuri, Hietanen kertoo.

Viikonloppuna Ankarassa pelatussa playoff-turnauksessa koillisturkkilainen Gümüşhane sijoittui toiseksi ja selvitti samalla tiensä Bursassa huhtikuun toisena viikonloppuna pelattavaan neljän joukkueen finaaliturnaukseen, jonka kaksi parasta nousevat ensi kaudeksi Turkin A-liigaan.

Lähde: Lentopalloliitto