Henri Kontinen ja John Peers voittivat Münchenin ATP 250 -turnauksen kaadettuaan toiseksi sijoitetun Juan Sebastian Cabalin/Robert Farahin. Nelinpelin finaalin loputulokseksi kirjattiin 6-3, 3-6, 10-7.

Parit kohtasivat myös muutama viikko sitten Monte Carlossa.

– Silloin Cabal ja Farah veivät voiton, mutta pienestä se oli silloinkin kiinni. Osasimme odottaa tasaista vääntöä, ja sellainen tuli. Onneksi nyt meni näin päin, Kontinen kommentoi Tennisliiton verkkosivuilla.

Voitto oli viime joulukuusta asti yhdessä pelanneille Kontiselle ja Peersille toinen. Ensimmäinen tuli tammikuussa Brisbanessa.

– Pelaaminen on Jenkki-reissun jälkeen tuntunut meistä molemmista hyvältä. Toki massalla on mukava pelata, mutta ei se ole ollut niinkään alustasta kiinni. Homma on vain toiminut, Kontinen sanoo.

Kontinen ja Peers lentävät jo tänään Madridiin. He aloittavat ottelunsa ATP Masters -turnauksessa todennäköisesti tiistaina.

– Ei ole vappua näkynyt täällä, emmekä ehdi juhlia voittoakaan. Aika vauhdilla saadaan mennä. Madridissa pelataan korkealla ja pallo lentää, joten olisi saanut olla enemmänkin kuin yksi harjoituspäivä. Mutta tästä on hyvä jatkaa, tyytyväinen Kontinen sanoi.