Suomalaissoutajat taistelivat olympiapaikoista Luzernissa loppuun asti, mutta jäivät niistä täpärästi.

Naisten pariairokaksikko Ulla VarvioEeva Karppinen oli kolmas, kun kaksi parasta sai olympiapaikan. Miesten yksikössä Robert Ven oli viides, kun paikka Rioon meni kolmelle parhaalle.

Olympiapaikat jäivät saavuttamatta, mutta molemmissa luokissa suomalaiset osoittivat olevansa lähellä kärkeä. Kilpailu olympiapaikoista oli juuri niin kovaa kuin ennakkoon olikin tiedossa. Suomalaisten suorituksissa ei ollut millään tavalla moitittavaa, mutta paikkoihin asti se ei riittänyt.

– Pettymys on suuri, mutta on ollut hienoa tehdä töitä näiden urheilijoiden kanssa. Tämä matka on ollut hieno. Olen näistä urheilijoista ja heidän tekemästään työstä ylpeä, soudun valmennuspäällikkö Ilona Hiltunen tiivisti.

Karppinen ja Varvio jäivät ensimmäisenä ilman paikkaa.

– Harmittaa, vaikka ihan hyvä veto. Vähän ennen tonnia oli tahmea kohta, mutta muuten hyvä soutu, Karppinen ja Varvio sanoivat.

Samansuuntaiset olivat myös viidenneksi soutaneen Venin ajatukset.

– Tyhjä fiilis, kaikki tuli koitettua mitä pystyin. 1000 metrin kohdalla tuntui, että vielä ollaan mukana taistelussa, mutta muut kaverit lähtivät lentäen ohi, erityisesti Unkarin kaveri kakkosradalta, jota johdin vielä hyvin. Tuntui, etten päässyt viimeisellä 750 metrillä mitenkään mukaan taisteluun, vaikkei tuntunut huonolta, Ven sanoi.

Lähde: Melonta- ja soutuliitto