Suomalaiset lähtevät kohtuullisista hyökkäysasemista tarkkuussuunnistuksen MM-normaalikilpailun toiseen päivään. Ensimmäisen kisapäivän tuloksissa Pinja Mäkinen oli parhaana suomalaisena avoimen sarjan kahdeksas ja Antti Rusanen 13. Paralympiasarjassa Pekka Seppä on hyvissä asemissa yhdeksäntenä.

Sekä Mäkinen että Rusanen tekivät yhden virheen kisaradan 21 tehtävärastilla. Rusasen aikarastiaika painui Mäkistä heikommaksi, sillä mies teki päivän toisen virheensä aikarastilla.

Tarkkuussuunnistajille tarjottiin monipuolisia tehtäviä, joissa radan alkuosan rastiryppäät sijaitsivat pääosin jyrkänteillä. Alkuosan rastit sai ratkoa haluamassaan järjestyksessä. Radan loppuosan tehtävät puolestaan ratkottiin Saltön luonnonpuiston komeilla rantakallioilla.

Tiistaina tempokisan pronssia ottanut Mäkinen oli tyytyväinen omaan avaukseensa normaalikilpailussa.

– Yksi virhe tuli vaikealla rastilla. Siinä rehellisesti sanottuna taito loppui kesken – laitoin sen nollaksi, vaikka lippu olisi ollut oikein, Mäkinen kertoi maalissa.

Avoimen radan 21 tehtävään oli aikaa vajaa puolitoista tuntia. Moni joutui ajan kanssa tiukoille.

– Aikataulu oli tiukka, vain neljä minuuttia rastia kohti. Ei siinä voi loputtomiin sahata edestakaisin, Mäkinen muistutti.

Rusanen harmitteli kisan ensimmäistä rastia, jossa hän teki varsinaisen radan ainoan virheensä.

– Vaikeata oli tänään. Nollarastien (ei oikeata rastilippua) pohtiminen oli haastavaa. Kävin kaikki alkuradan tehtävät läpi ennen 1-rastin ratkaisua, jotta pääsin selville kartoituslinjasta, Rusanen kertoi taktiikastaan.

Rusanen uskoo, että perjantaina toisessa kilpailupäivässä on mahdollisuus vielä iskeä kiilaa kärkipäähän.

– Perjantaina on 28 rastia, siinä on vielä mahdollisuus iskeä. Nousu edellyttää kyllä muilta virheitä, Rusanen pohti.

Paralympiasarjassa yhdeksäntenä ensimmäisen päivän jälkeen oleva Pekka Seppä harmitteli maalissa puolivälin jälkeistä virhesumaa.

– Puoliväliin asti meni aivan loistavasti, sitten tuli synkkä pätkä ja kolme virhettä melkein peräkkäin, Seppä harmitteli.

Lähde: Suunnistusliiton tiedote