EM-karsintoihin valmistautuva naisten lentopallomaajoukkue voitti lauantaina Kuortaneella Israelin erin 3-1 (25-17, 16-25, 25-9, 25-18). Jo aiemmin torstaina ja perjantaina Suomi voitti aiemmat maaottelut.

Suomi aloitti seitsikolla Kaisa Alanko, Piia Korhonen, Pauliina Vilponen, Noora Kosonen, Michaela Madsen, Laura Pihlajamäki ja Roosa Koskelo (L). Kolmanteen erään Salla Karhu tuli Vilposen paikalle pelaten hienon ottelun.

Avauserässä Israel pysyi Suomen mukana erän loppuvaiheisiin asti, mutta lopulta Suomi vei erän selvästi 25-17. Toista erää hallitsi puolestaan vieraat vieden sen 16-25 Suomen hyökkäyspelin yskiessä.

Tästä kotijoukkue tulistui ja vei kolmannen murskaluvuin 25-9. Päätöserä oli sekin Suomelta vahva, erityisesti lopun osalta ja erä kotiin 25-18.

Päävalmentaja Tapio Kangasniemi oli kaikkiaan tyytyväinen niin lauantain, kuin koko triplamaaotteluiden antiin

– Tänään varmaan väsy jo hiukan painoi, mutta Israelilla huomattavasti enemmän. Toki Israel pelasi tänään paremmin, kuin ensimmäisessä pelissä. Me pelasimme kaikki pelit suhteellisen tasaisesti, josta olen tyytyväinen. Syöttö parani peli peliltä: torstaina aloitettiin aika varmanpäälle, mutta tänään oli aika hyvää, varsinkin Madsenilla, Alangolla ja Pihlajamäellä.

– Tänään Salla Karhun tulo kentälle oli kaikista kovin juttu: 50 prosentin vastaanotto ja 47 prosentin hyökkäystehot. Hieno suoritus kaikkiaan. Noora Kosonen oli aika tasainen kaikissa peleissä ja Madsenin torjuntapeli oli myös hyvää, Kangasniemi listasi.

– Vastustaja olisi voinut vähän kovempi, mutta ovathan he rankingissa meitä kovempia. Rutiini pelaamiseen tarvitsee löytää, sitä nämä palveli kaikista eniten. Kovat kolme viikkoa harjoituksellisesti takana, kovaa on vedetty koko ajan Tommi Pärmäkosken johdolla. Vähän näkyi, että jalat painaa, mutta pää ei, siinä oltiin aika hyviä. Saimme käännettyä pelin monta kertaa.

Suomen pistenaiset olivat lauantaina: Michaela Madsen 14/+10, Noora Kosonen 14/+6, Piia Korhonen 13/+8, Salla Karhu 12/+10, Laura Pihlajamäki 11/+7, Pauliina Vilponen 5/+1, Ronja Heikkiniemi 3/+3, Kaisa Alanko 3/+2, Iida Paananen 1/+1.

Naiset pelaavat ensi perjantaina ja lauantaina Salossa Portugalia vastaan tuplamaaottelut. Salossa pelataan myös miesten maaottelut Suomi-Itävalta.

– Puretaan hieman peliä osiin. Pelin kehittymistä ja hyökkäyspelin hiomista. Pikkuinen terävyys ja oikeanlaisen aggressiivisuuden hakemista lähdetään hakemaan. Voittaminen kiinnostaa, se on selvää.

Lähde: Lentopalloliitto