Aino-Kaisa Saarinen kertoo tiistaina ilmestyneessä elämäkerrassaan Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot mielenkiintoisia asioita hiihtomaajoukkueen sisältä.

Viisi olympia- ja yhdeksän MM-mitalia saavuttanut Saarinen paljastaa, kuinka hän yritti savustaa hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Magnar Dalenin pois.

– Sinun on aika lähteä, Saarinen kertoo sanoneensa norjalaiselle alkuvuodesta 2011.

Dalen toimi pestissään aina vuoteen 2014 saakka. Saarinen kokee joutuneensa avautumisensa jälkeen päävalmentajan epäsuosioon.

Vuonna 2010 Vancouverin olympialaisissa Saarisen piti hiihtää vapaan tyylin parisprintissä yhdessä Riitta-Liisa Roposen kanssa. Saarinen kuitenkin pyörsi päätöksensä stressiin ja sen aiheuttamiin terveysvaivoihin viitaten.

Saarisen kieltäydyttyä Roposen parina hiihti Riikka Sarasoja-Lilja.

– Minulla ei ole varaa heitellä olympiamitaleja lumihankeen, mutta ilmeisesti joillakin muilla on, Roponen tuhahti Saarisen mukaan.

Saarinen kertoo kirjassaan, ettei Roponen puhunut hänelle Vancouverissa enää sanaakaan parisprinttiratkaisun jälkeen. Saarinen hiihti päätöksensä jälkeen Vancouverissa pronssille 30 kilometrin perinteisellä ja viestissä.

Saarinen kertoi jo aiemmin hänen ja Virpi Sarasvuon (o.s Kuitunen) vaikeasta suhteesta.