Roope Kakko starttaa torstaina kello 9.00 avauskierrokselleen Bad Griesbach Resortin Beckenbauer-kentällä Saksassa European Tourin kilpailuun, jossa on palkintorahaa jaossa kaksi miljoonaa euroa.

Runsaiden sateiden johdosta harjoituskierrosten sijaan osallistujat pääsevät keskiviikon aikana vain kävelemään kentän läpi ja puttaamaan viheriöillä.

Edellisvuoden kilpailussa Kakko ei ollut mukana. Viimeisten kuukausien aikana Kakko on pelannut huomattavasti alle odotusten.

Syksyn selkeä tavoite on tuplata kauden aiemmat tienestit ( 122 000), jotta paikka 110 ensimmäisen pelaajan joukkoon varmistuisi ja työpaikka ET:lle vuodelle 2017 uusiutuisi.

– Kävin pelaamassa tiistaina toisella kentällä tuntuman saavuttamiseksi. Uusi viikko ja uudet mahdollisuudet. Nyt pitää pystyä unohtamaan menneet ja voittaa paini itsensä kanssa itseluottamuksen rakentamiseksi. Peli-ilon kautta se tuloskin tulee, sadan metrin sisäpuolelle reiästä tarvitsen lisää tehoja, edellisviikolla Italiassa karsiutunut Kakko kiteytti lähtökohdan kisaan.

Lähde: Kakon tiedote