Suomen Sari Anttonen otti sunnuntaina Latviasta suunnistuksen Euromeeting-kisan sprinttivoiton.

Anttonen kukisti sekunnilla Venäjän Anastasia Rudnajan ja 25 sekunnilla Suomen Marika Teinin. Suomalaisista kärkikuusikkoon kiilasi myös vielä nuorten sarjoissa kilpaileva Enni Jalava, joka oli hienosti kuudes.

Anttonen ja Teini tekivät tasaista työtä olemalla kärkikolmikossa viikonlopun kaikissa kolmessa kisassa. Kaksikon viimeisen keskinäisen vei nimiinsä Anttonen, joka selvisi sprintistä ilman isompia koukkuja, ja jätti Teiniä tasaisesti kisan ajan.

– Sprintissä ei ollut mitään kovin ihmeellistä: kovaa vauhtia ja tarkkaa toteutusta alusta loppuun. Olen viikonlopun kokonaisuuteen tosi tyytyväinen. Kolme hyvää kisaa ja niistä kahteen onnistuin tekemään hyvän suorituksen. Viikonlopun kisoista sai hyvän ensikosketuksen kahden vuoden päästä pidettäviin MM-kisoihin, kuvasi Anttonen viikonlopun antia.

Miesten sprintin voitosta käytiin sekuntitaistelua, jonka Latvian Arturs Paulins käänsi edukseen yhden sekunnin erolla Sveitsin Jonas Eggeriin. Venäjän Artem Popov jäi puolestaan kolme sekuntia.

Suomalaisista nopein oli kuudenneksi sijoittunut Jesse Laukkarinen, jolle eroa kärkeen kertyi 16 sekuntia. Topias Ahola jäi kolme sekuntia enemmän ja oli kahdeksas. Kisan tasaisuutta kuvaa se, että puolen minuutin erolla kärkimieheen irtosi 15. sija.

Lähde: Suunnistusliitto