Suomalaiset ovat menestyneet moukarinheittäjinä pitkään. Ensimmäisen olympiamitalin saavutti Ville Pörhölä 84 vuotta sitten. Juha Tiainen on vuoden 1984 olympiavoittaja ja Olli-Pekka Karjalainen vuoden 2006 Euroopan mestari. David Söderberg on yksi maailman parhaista juuri nyt.

Mutta kuinka hyviä suomalaiset moukarinheittäjinä ovatkaan? Todella hyviä. Jos yleisurheilussakin esimerkiksi pohjoismaisten hiihtolajien tai telinevoimistelun tai monen muun yksilölajin tavoin kilpailtaisiin myös joukkuemitaleista, niin Suomi olisi moukarinheitossa jo vuosikymmenet ollut yksi suosikeista.

Yhdysvallat on moukarinheitossakin, niin kuin useimmissa muissakin yleisurheilulajeissa, joukkovoimaltaan maailman parhaita. Tähän on kolme selkeätä syytä: harrastajamäärä, traditio ja yliopistot. Näistä kolmesta viimemainittu on Yhdysvaltojen erityisvahvuus, johon yksikään toinen maa ei samassa mitassa kykene.

Kaikissa neljässä vertailussa erottuu viiden maan ryhmä selvästi muista. Yhdysvaltojen lisäksi nämä ovat Venäjä, Valko-Venäjä, nykyaikaisen moukarinheiton syntymämaa Britannia – sekä Suomi. Kaikkein laajapohjaisimmassa vertailussa näiden viiden lisäksi menestyy erinomaisesti myös Japani.

Joissakin maissa, kuten Kiinassa, Japanissa ja Australiassa, on kilpailukausi vielä kesken.

Eniten 70 metrin ylittäjiä vuonna 2016:

1) Yhdysvallat 17, 2) Venäjä 12, 3) Valko-Venäjä 10, 4) Suomi 7, 5) Saksa 5, 6) Unkari & Ukraina & Britannia & Italia & Egypti 4, 11) Puola & Kreikka & Iran & Kuuba 3, 15) 12 muuta maata 2.

Eniten 60 metrin ylittäjiä vuonna 2016:

1) Yhdysvallat 163, 2) Japani 29, 3) Venäjä & Britannia 24, 5) Suomi 23, 6) Valko-Venäjä 17, 7) Kiina 16, 8) Italia 14, 9) Ranska 13, 10) Espanja 12, 11) Unkari & Ukraina & Saksa 11, 14) Puola 10, 15) Etelä-Afrikka & Ruotsi 9.

4 parhaan keskiarvo vuonna 2016:

1) Valko-Venäjä 77,68, 2) Venäjä 76,91, 3) Britannia 75,58, 4) Yhdysvallat 75,49, 5) Suomi 75,16, 6) Puola 74,93, 7) Unkari 74,47, 8) Ukraina 74,29, 9) Kreikka 73,42, 10) Italia 73,31, 11) Kuuba 72,21, 12) Saksa 71,86, 13) Egypti 71,79, 14) Espanja 71,67, 15) Slovakia 71,33, 16) Iran 71,32.

10 parhaan keskiarvo vuonna 2016:

1) Valko-Venäjä 75,39, 2) Venäjä 75,28, 3) Yhdysvallat 74,17, 4) Suomi 72,41, 5) Britannia 71,14, 6) Ukraina 70,00, 7) Saksa 69,07, 8) Unkari & Japani 68,21, 10) Italia 67,62, 11) Kiina 67,52, 12) Puola 67,23, 13) Espanja 67,16, 14) Ranska 65,62, 15) Ruotsi 65,21, 16) Intia 63,33.

Yhteenveto parhaista maista 2016:

1) Yhdysvallat 59, 2) Venäjä 58½, 3) Valko-Venäjä 57, 4) Suomi 50, 5) Britannia 48½, 6) Ukraina 34, 7) Unkari 32½, 8) Saksa & Italia 32, 10) Japani 23¾, 11) Puola 23½, 12) Kiina 16¼, Espanja 14¼, Egypti 13, Kreikka 12½, Ranska 11¼.

Lähde: SUL-tiedote