Benedek Olah hävisi pöytätenniksen EM-kilpailuiden puolivälieränsä Timo Bollille erin 2-4.

Olah aloitti pelin erinomaisesti, Boll näytti olevan täysin jyrän alla kaksi ensimmäistä erää, jotka Olah hoiti näytöstyyliin. Kolmas erä oli tasainen loppupuolelle asti jolloin saksalainen löysi vähitellen toimivan reseptin Olahin voimakaslyöntistä pelaamista vastaan.

Boll vei neljännen ja viidennen erän melko selvin lukemin samalla toimivalla konseptilla. Olah taisteli kuudennessa erässä erinomaisesti ja pääsi jo kahden pisteen päähän Bollista erän lopussa. Kokeneempi saksalainen kuitenkin hoiti itselleen loput pisteet ja koko ottelun erin 2-4.

Olah osoitti ottelussa kuuluvansa Euroopan eliittipelaajiin, moninkertainen Euroopan Mestari Boll oli vaikeuksissa ja käytti kaiken osaamisensa voiton hankkimiseksi. Olahin käyrä osoittaa vahvasti ylöspäin, potentiaalia ei ole vielä läheskään kaikkea lunastettu.

– Kaksi mitalia sivu suun. Huippu ei ole vain lähellä, vaan nyt päästiin sinne, on vain päivästä kiinni kumpi voittaa, summasi Olah turnauksen.

– Boll osasi vaihtaa peliään ottelun aikana, hän on lajilegenda kuitenkin, Olah jatkoi.

Olah ylsi ensimmäisenä suomalaisena pelaajana kaksinpelissä pöytätenniksen EM-kisoissa puolivälieriin asti.

Lähde: Suomen Pöytätennisliitto