Hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrö on kertonut oman mielipiteensä Iltalehdelle norjalaisen huippuhiihtäjä Therese Johaugin dopingkärystä.

Johaug on kärähtänyt anabolisesta steroidista. Norjan hiihtoliitto ole vielä antanut Kansainväliselle hiihtoliitto FIS:lle vahvistusta tai selvitystä Johaugin kärystä, vaikka säännöt näin velvoittaisivat. Johaugia ei ole asetettu vielä edes väliaikaiseen kilpailukieltoon.

Norjalaisten toiminta on herättänyt kosolti närää.

- Norjan liitto on kärähtänyt enemmän kuin Suomen hiihtoliitto Lahdessa vuonna 2001. Norjan liitto on ylintä johtoa myöten mukana toiminnassa. Suomessahan Hiihtoliiton johto tuomitsi, haki vastauksia, eikä selitellyt. Norjassa koko porukka on pienen Theresen takana säännöistä piittaamatta, Kyrö tykitti Iltalehdelle.

Kyrö kuvaili norjalaisten toimintaa härskiksi ja törkeäksi.

- Norjan ulkopuolella puhutaan räikeistä dopingrikkeestä ja sääntöjen loukkauksista, jotka ovat täysin reilun pelin vastaisia, Kyrö päivitteli.

Lue alkuperäinen artikkeli täältä.