Miesten Superpesiksessä kuluneella kaudella pelanneen Jyväskylän Kirin ensi kesän sarjataso on vielä auki, kirjoittaa Keskisuomalainen paperiversiossaan.

Kiriltä vietiin ensi kauden lisenssi taloudellisin perustein. Kirillä on pitkäaikaista velkaa 100 000 euroa parinkymmenen vuoden takaa. Superpesiksen lisenssiehtojen mukaan seuralla ei saa olla järjestämätöntä verovelkaa, maksamattomia sarjamaksuja tai tuomaripalkkioita eikä maksamattomia palkkoja ja vakuutusmaksuja.

Kiri on valittanut Superpesiksen päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan, ja valitusprosessi on kesken.

Keskisuomalaisen mukaan Superpesis on saattanut tehdä virheen Kirin kohdalla. Superpesis erotti joukkueen pääsarjasta jo syyskuussa ennen tilinpäätöstä ja seuraavan vuoden budjetin valmistumista.

Mikäli Superpesiksen katsotaan toimineen tässä tapauksessa väärin ja ennenaikaisesti, voi menettelyvirhe tuoda Kirille paikan pääsarjan takaisin.