Mikko Korhonen pelasi uran parhaan kilpailunsa golfin Euroopan kiertueella, kun panoksena oli pelioikeus tulevaksi kaudeksi.

Korhonen jakoi Portugal Mastersin kolmannen sijan ja ansaitsi palkintorahaa 112 600 euroa.

– Hyvältä tuntuu, olihan tämä jännä päivä tänään. Sai pelata vikassa ryhmässä, se oli eka kerta, piti pitää kortti ja sai taistella voitosta. Kyllä siinä kaikki tunteet käytiin läpi, hyvänolon tunne, kylmä hiki sen jälkeen ja lopussa onneksi pääsin taas peliin mukaan. Tosi hieno päivä, Korhonen sanoi.

Hän sijoittui kiertueen Race to Dubai -pistelistalla sijalle 86 noin 337 500 euron kausitienesteillään, kun 111 parasta uusi pelioikeutensa. Ennen Portugalin kilpailua Korhonen oli listalla sijalla 116.

Korhonen (-21) jäi kisan voittaneesta, kolminkertaisesta major-voittaja Padraig Harringtonista kaksi lyöntiä. Toiseksi irlantilaisen jälkeen sijoittui mestaruutta puolustanut Englannin Andy Sullivan (-22). Korhonen jakoi kolmannen sijan Tanskan Anders Hansenin kanssa.

Korhonen sai sunnuntaina kierrokselleen toivomansa alun, kun hän tehtaili ensimmäisen birdiensä jo kentän toisella väylällä. Tilanne näytti lupaavalta, kun birkku nähtiin myös nelosväylällä.

Tulostehtailu tyrehtyi hetkeksi seitsemännen reiän bogiin, kunnes päivän kolmas birdie näki päivänvalon reiällä 12.

Kahdella viimeisellä reiällä Korhosella oli vielä mahdollisuus lisätä painetta Harringtonin suuntaan, mutta hän ei pystynyt sijoittamaan lähestymislyöntejään tarpeeksi lähelle lippua. Sunnuntain kierrostulos oli lopulta 68 (-3).

– Yritin kyllä pelata kisan voitosta. Jos olisin pelannut kortista, olisi saattanut alkaa jännittää vielä enemmän. Aika hyvin pysyi fokus, keskivaiheilla ehkä vähän rakoili.

– Ehkä se paine näkyi putissa, joista muutama jäi vähän lyhyiksi. Mutta ei tästä jäänyt jossiteltavaa, oli tämä ihan hyvä viikko!

Kilpailu oli Korhoselle uran 112 Euroopan kiertueella. Jatkopaikkoja on taskussa 75 ja top 10 -sijoituksia 10. Ennen Portugal Mastersia Korhosen uran paras sijoitus kiertueella oli vuoden 2015 KLM Openin seitsemäs sija.

Kuluvalla kaudella Korhonen urakoi 22 kisaa, joissa selviytyi jatkoon 15 kertaa.

Lähde: Korhosen tiedote