Jenna Laukkanen ui neljänneksi 50 metrin rintauinnissa MM-finaalissa.

Laukkasen aika oli 29,72. Tulos uupui sadasosasekunnin hänen omasta Suomen ennätyksestään, jota hän onnistui sivuamaan lajin alkukilpailuissa tiistaina.

– No, jonkun pitää olla neljäs, vähän jäi hampaankoloon, vaikka sijoitukseni pidinkin. Mutta oli se nyt oma paras tähän hetkeen, ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että olen näin pian olympialaisten jälkeen päässyt siihen huippukuntoon, missä olin vuosi sitten, kun Euroopan mestaruus tuli, Laukkanen totesi.

Edelleen Laukkanen päästi vain maanosansa ulkopuolisia. Mitaleille jäi matkaa ainoastaan 0,14 sekuntia, kun Laukkasta kolme vuotta kokeneempi Yhdysvaltain Molly Hannis kiiruhti edelle ajalla 29,58.

Kultamitalikin meni Yhdysvaltoihin Lilly Kingille ajalla 28,92 ja hopeaa otti maailmanennätyksen haltija, Alia Atkinson Jamaikalta, ajalla 29,11.

– Fiilis finaaliin oli kyllä katossa, lähdin haastamaan kolmen kärkeä tosissani. Jos olisi saatu sekauintiviestin finaali tuohon alle iltajaksoon, niin olisi voinut olla minulle parempi. Viimeisellä kymmenellä metrillä meni vähän sähläämiseksi, olisi pitänyt uida rauhallisemmin omaa uintia loppuun asti.

Olosuhteet Kanadassa ovat parhaimmillaan kisa-altaalla ja Laukkanen uskoo vielä herkistyvänsä pidemmille matkoille seuraavina päivinä.

– Kisa-allas on tosi hyvä, mutta kaikelta muulta odotin kyllä paljon enemmän, kuljetukset tökkivät ja vievät aikaa, Laukkanen kertoi.

Laukkasella on jäljellä henkilökohtaisista lajeista vielä 100 ja 200 metrin seka- ja rintauinnit.

– Nyt alkaa matkat pidentyä loppua kohden, toivottavasti vielä vähän terävyyttä tulee esiin.

Lähde: Uimaliitto