Suomen yhdistetyn miehet huipensivat Val di Fiemmen maailmancupin viikonlopun mainioihin onnistumisiin sunnuntaina. Kolme sinivalkoista ylsi pistesijoille seitsemänneksi päätyneen Eero Hirvosen johdolla.

Kolmossijasta 10 kilometrin hiihdon jälkeen 5,8 sekuntia jäänyt ja seitsemänneksi hiihtänyt Eero Hirvonen oli tyytyväisen oloinen mies kisan tauottua.

– Oli ehkä varsinkin mäessä viikonlopun parhaat suoritukset, vaikka koko viikonlopun oli mäessä vaikeuksia varsinkin ylämäen laskuasennon kanssa. Tänään sai kisakierrokselle ihan OK-hypyn. Oli hyvä hiihto, parani fiilis perjantaista lähtien joka päivä, viikonlopun parhaan tuntuinen hiihto, maailmancupissa kahdeksantena oleva Hirvonen pohdiskeli.

Muista suomalaisista Ilkka Herola oli 12:s, Leevi Mutru 24:s ja Arttu Mäkiaho 37:s. Herola kertoi, että hän olisi tarvinnut kovempaan sijoitukseen HS134-mäestä 5-10 metriä lisää pituutta.

– Tänään oli tosi huono hyppy, pelit oli meikälaisen osalta pelailtu, kun lähdettiin hiihtämään. Siltä paikalta pitää olla ihan tyytyväinen, ihan OK-hiihtovauhtia pystyi pitelemään. Vähän jäi harmittamaan, kun vetäsin naamalleni viimeiselle kierrokselle lähtiessä. Ei homma siihen kaatunut, maailmancupin kokonaistilanteessa 12:ntena oleva Herola kertoi.

– Hyvillä mielin ensi viikkoon. Vähän jopa ihmetyttää, kuukausi sitten Continental Cupissa olen pyörinyt noilla sijoilla, ja nyt olen vaihtanut maailmancupiin samoille sijoille, antaa luottamusta. Selkeä steppi otettu, kuin puskista maailmancupin pistemieheksi tullut Mutru puolestaan kummasteli.

Myös päävalmentaja Petter Kukkonen oli syystäkin tyytyväinen.

– Mukava viikonloppu, tämä oli loistava jatkumo Lahden maailmancupin kotikisojen jälkeen. Pojat pystyivät myös täällä näyttämään, että ovat laajemmalla rintamalla nostaneet tasoa. Hyviä, tasaisia suorituksia joka päivä. Se, millä suoritustasoa pystytään entisestään nostamaan, on hyppääminen, Kukkonen analysoi.