Enni Rukajärvi on voittanut Laax Openin slopestylen Sveitsin Laaxissa.

Kisan toiseksi tuli Itävallan Anna Gasser ja kolmanneksi Yhdysvaltojen Jamie Anderson. Laax Open on sekä maailmancupin kisa että World Snowboard Tourin elite-tason kilpailu.

– On tosi hyvät tunnelmat. En olisi uskonut, että tämä on mahdollista. Aamulla oli vähän hankaluuksia, ja sitten kun sain homman kulkemaan, niin oli mukava laskea. Harjoituksissa tuntui ettei jaksa tehdä mitään. Aika rankka viikko ollut, mutta stten sain jotenkin energiaa parille vikalle laskulle ja sitten alkoi lähtemään, Rukajärvi kertoo.

Laaxissa Rukajärvi sai harvinaisesti pudotettua kärkisijoilta sekä Gasserin että naisten kisoja dominoivan Andersonin. Laaxin kisalla oli muutenkin iso merkitys Ennille:

– Minun urahan lähti liikkeelle täältä 2010 European Openista. Silloin voitin ensimmäisen ison kisani. Olen voittanut hänet (Jamien) joskus toistekin, mutta täällä on kuitenkin paljon nuorempiakin tyttöjä, jotka tekevät tuplia ja muita kovia juttuja. Anna Gasserilla esimerkiksi on ollut kova voittosuora tällä kaudella. Sillä tavalla ihmettelen, että voitin, Rukajärvi hämmästelee.

Kisojen lisäksi Rukajärvellä on ollut huima viikko, kun lisäksi Urheilugaalasta tuli Vuoden esikuva -palkinto. Viikko on tuntunut Rukajärvestä uskomattomalta:

– Jo semifinaalien jälkeen tuntui liian hyvältä, kun kuulin siitä esikuvajutustakin. Ajattelin, että voiko tämä olla edes mahdollista. Oli myös hienoa kuulla, että vuoden urheilijan palkinto meni hyvään osoitteeseen.

Ennin kausi jatkuu seuraavaksi maailmancupin kilpailulla Seiser Almissa, minkä jälkeen tulee suoraan Air & Style -kilpailu Innsbruckissa, missä kisataan pitkään järjestetyn kutsukilpailun historiassa ensimmäistä kertaa myös naisten sarjassa.

Laax Openissa kisataan lauantaina halfpipen finaali. Siellä suomalaisista on mukana semifinaaleissa kahdeksanneksi tullut Markus Malin.

Lähde: Suomen Lumilautaliitto