Julia Kykkänen koki karvaan pettymyksen mäkihypyn naisten maailmancup-kisassa Zaossa. Yhteispisteet 64,6 kerännyt suomalainen loikkasi HS103-mäestä vaatimattomasti 75,5 metriä päätyen sijalle 38.

Päävalmentaja Kimmo Kykkäsen mukaan Japanin-reissu on sujunut hyvin hyppyjen puolesta. Maailmancup-kauden yhdeksännessä kilpailussa Julia Kykkäsen loikka kuitenkin epäonnistui ikävällä tavalla.

– Kaikki hypyt ovat olleet hyviä täällä koko ajan, en tiedä, kenellä muulla voi olla noin huonoa tuuria. Ei kisahyppy ollut niin hyvä ja rento kuin harjoitushypyt, muttei todellakaan huono. Eiköhän sitten kannat pamahda yhteen ilmassa, vasen suksi alta pois ja se oli siinä, päävalmentaja Kimmo Kykkänen harmitteli kisan tauottua.

– Julialla on välillä ollut sitä, että kannat osuvat ponnistuksessa yhteen. Ja sitten käy noin. En tiedä, minkä takia juuri tässä kohdassa piti noin käydä, Kimmo Kykkänen viittasi kisan epäonnistuneeseen suoritukseen.

Päävalmentajan mukaan Japanissa asiat ovat siis sujuneet hyvin. Etenkin torstaina suomalainen hyppäsi hyviä loikkia, ja karsinnasta irtosi hienosi yhdeksäs sija.

– Kaikki on mennyt tosi hyvin, Julia on hypännyt hyvin. Eilen hän oli karsinnan yhdeksäs. Nyt koekierros oli 88,0 metriä ja oli varmaan 15:n porukassa, päävalmentaja Kykkänen pyöritteli, ja jatkoi:

– Ei ole missään sinällään mitään ongelmaa. Se rupeaa pikkuhiljaa hirvittämään, että missä vaiheessa selkäranka katkeaa (henkisesti). Alkaa olemaan varmaan aika rajoilla, mutta ihan taistelumeiningillä eteenpäin.

Perjantain kisan voiton vei kotiyleisön edessä Yuki Ito. Italian Manuela Malsiner oli kakkonen ja Irina Avvakumova kolmas. Maailmancupin kärkinainen Sara Takanashi hyppäsi ”vasta” viidenneksi jääden jo toisen kerran peräjälkeen podium-paikkojen ulkopuolelle. Viime kaudella kokonaiscupin voittanut japanilainen sijoittui huonoimmillaan kerran neljänneksi.

Seuraavan kerran Julia Kykkänen kilpailee Suomen aikaa varhain lauantaiaamuna, jolloin ohjelmassa ovat Zaon karsinta ja kisa peräperään.

Lähde: Hiihtoliitto