Kauden 2017 ensimmäinen reikä golfin Euroopan kiertueella vaati Mikko Korhoselta kolme lyöntiä, kun hän kirjasi birdien Etelä-Afrikan Gautengissa pelattavan SA Openin kymmenennellä väylällä.

Kaikkiaan nummelalainen viimeisteli kierroksellaan neljä birdietä, ja kun bogeja kertyi saman verran, merkittiin ensimmäisen päivän tulokseksi par. Sillä Korhonen jakaa kilpailussa sijaa 48, kun iltapäivän peliryhmät ovat vielä kentällä.

– No jännäähän se oli, mutta mukavaa! Ihan ok kierros, sanoisin, Korhonen luonnehti kauden ensimmäistä kisakierrostaan.

Kisan kärkipaikan otti isäntämaan Trevor Fisher jr. tuloksella -6. Hänestä lyönnin päässä ovat maanmiehet Thomas Aiken ja Dean Burmester sekä maailmanlistan kakkonen, Pohjois-Irlannin Rory McIlroy.

– Löin vähän sinne sun tänne, mutta missit eivät olleet isoja. Putteja meni myös ohi aika liuta. Etuysin par-viitoset mokasin. Löin kakkosella veteen, mutta sain siihen hyvän parin, ja kasilla olin kahdella griinibunkkerissa ja siitä bogi, hän kertasi.

– Kenttä on kyllä tosi hyvä. Vaatii tiiltä tarkkuutta ja aika pienet griinit.

Kaikkinensa Korhonen oli kauden ensimmäiseen kilpailukierrokseensa varsin tyytyväinen.

– Hyvä tunne on päällä ja tästä vähän terävöitetään joka päivä, hän suunnitteli.

Perjantaina Korhonen starttaa kentälle iltapäivällä kello 13.20 Suomen ja Etelä-Afrikan aikaa.

Lähde: Korhosen tiedote