Kestävyysjuoksija Anne-Mari Hyryläinen on iloinen rikottuaan Lontoon MM-kisojen tulosrajan.

Hyryläinen juoksi ennätyksensä 2.32.19 Dubain maratonilla ja sijoittui 10:nnneksi. Hyryläisen aika rikkoo elokuisten Lontoon MM-kisojen tulosrajan 2.36.00 ja nostaa juoksijan kotimaan kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. Hyryläisen aiempi ennätys oli 2.34.12.

Hyryläinen juoksi puolimatkaan kahden ja puolen tunnin loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Toisella puolisko vauhti hieman hyytyi.

– Upea fiilis. Juoksu meni nappiin, vaikka tuo toinen puolisko matkasta sujui vähän hitaammin. Pystyin vielä viimeisellä kahdella kilometrillä rutistamaan ihan hyvin. Ja kun ennätys paranee noin paljon, pitää olla tyytyväinen, Hyryläinen riemuitsi.

Dubaissa juostiin odotettua lämpimämmässä säässä. Lähdössä lämpötila oli 21 astetta ja maalissa noin 24 astetta. Hyryläinen juoksi kilpailussa 30 kilometriä kenialaisen treenikaverinsa kanssa, mutta tämä keskeytti sen jälkeen jalkavaivojen takia.

– Viimeisellä 12 kilometrillä ei ollut vetoapua, Hyryläinen kertaili.

Nagu IF:n riveissä kilpaileva Hyryläinen juoksee kevättalven kuluessa vielä puolimaratonin Arabiemiraateissa ja kaksi katukisaa.

– Sen jälkeen juoksen mahdollisesti maantiejuoksun SM-kilpailun Suomessa keväällä. Kaikki kevään kilpailusuunnitelmat ja leirit on mietitty, mutta lopullisesti ne lyödään valmentajan kanssa lukkoon vasta nyt, kun tämä kisa on juostu, Hyryläinen sanoi.

Lähde: Yleisurheilu.fi