Westend Indians nappasi Salibandyliigassa elintärkeän voiton kaataessaan kotonaan LASB:n 5-4. Illan pisteet nostivat espoolaiset OLS:n ohi viimeiselle play off -paikalle, kun Indiansilla on runkosarjaa pelaamatta enää viisi kierrosta.

Sitkeä LASB nousi vielä toisessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta toisen erän viime sekunneilla Indiansin kapteeni Valtteri Kainulainen pommitti kaukaa joukkueensa johtoon. Kolme ja puoli minuuttia ennen ottelun loppusummeria Heikki Iiskola nosti lukemiksi 5-3, mutta vieraiden Roope Kainulaisen kavennus ilman maalivahtia sähköisti vielä lopun.

– Oli tärkeät kaksi pistettä meille, mikä valitettavasti näkyi hieman meidän otteissa, kun pallo poltteli lavassa ja oli vähän hermostuneisuutta otteissa, Indiansin päävalmentaja Stefan Korhonen mietti joukkueensa sivuilla.

Ykkösketjun Joonas Föhr (1+2), Valtteri Kainulainen (2+0) ja Sami Niskanen (0+2) olivat voittajien illan pistehait.

Salibandyliiga jatkuu lauantaina otteluilla EräViikingit – Steelers ja SPV – Koovee.

Lähde: Floorball.fi