Ruotsalaislehti Expressenin toimittaja Ludvig Holmberg ei ole unohtanut Lahden edellisten MM-hiihtojen dopingskandaalia.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat käynnistyivät keskiviikkona naisten 5 kilometrin perinteisen ja miesten 10 kilometrin perinteisen karsinnoilla. Torstaina vuorossa ovat naisten normaalimäen karsinta sekä miesten ja naisten vapaan tavat sprintit.

Lahdessa kisailtiin edellisen kerran MM-mitaleista vuonna 2001. Nuo kisat muistetaan parhaiten dopingskandaalista, kun useita suomalaishiihtäjiä jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä.

Narahtaneiden joukossa olivat muun muassa Jari Isometsä ja Virpi Sarasvuo (os. Kuitunen). Nyt he toimivat Lahden kisoissa asiantuntijan tehtävissä. Isometsä työskentelee Ilta-Sanomille ja Sarasvuo Ylelle.

Expressenin toimittaja ei voi käsittää, kuinka dopingista kiinni jääneet ex-hiihtäjät ovat kisoissa mukana tuollaisissa tehtävissä. Holmbergin mukaan heidät olisi pitänyt hyllyttää MM-kisojen ajaksi kotisohvilleen.

– En kykene ymmärtämään sitä. Heidän kutsuminen Lahteen on häpeällistä, Holmberg arvostelee.