Lumilautailun MM-kisoihin lähtee Suomesta kookas joukkue.

Yhteensä 12 lumilautailijaa lähtee kilpailemaan FIS:n arvomitaleista Espanjan Sierra Nevadaan. Kisat käydään 9.-17. maaliskuuta. Mukana joukkueessa on sekä ensikertalaisia sekä kokeneita konkareita.

Kilpailemaan lähtevät muun muassa hallitseva FIS:n big airin maailmanmestari ja slopestylen hopeamitalisti Roope Tonteri ja viime kaudella World Snowboard Tourin MM-kisoissa sekä slopestylessä että big airissa hopealle laskenut Enni Rukajärvi. MM-slopestylen kanssa päällekkäin kisataan Oslossa X Gamesit, joihin Rukajärvi ja Tonteri on kutsuttu. Näin ollen he laskevat Sierra Nevadassa pelkästään big airin.

Kokemusta joukkueessa tuovat lisäksi MM-pronssia Quebecin halfpipessä ottanut Markus Malin, Quebecin slopestylessä pronssille laskenut Janne Korpi, hallitseva Suomen-mestari Ville Paumola, crossilaskija Anton Lindfors sekä Kristiina Nisula ja Ella Suitiala.

FIS:n MM-kisojen ensikertalaisia on mukana peräti neljä. Hienoa kautta laskenut Kalle Järvilehto tekee FIS:n MM-kisadebyyttinsä, kuten myös tälle kaudelle A-maajoukkueeseen nostettu Mikko Rehnberg. Muita ensikertalaisia ovat vielä juniorimaajoukkueessa laskevat 17-vuotiaat Rene Rinnekangas ja Emmi Parkkisenniemi.

– Meillä lähtee MM-kisoihin kahtia jakautunut joukkue: kokenutta konkariosastoa, joka on käynyt jo monissa MM-kisoissa ja myös ihan ensikertalaisia. Kiva on saada tällaista laajuutta matkaan. Sitä huolimatta, että osa on kokeneempaa ja osa vähemmän kokenutta, on tässä kauden aikana tullut molemmalle osastolle hyvää onnistumista, freestylen päävalmentaja Antti Koskinen kommentoi.

– Enni on laskenut upeasti, Roopelle tuli voitto Saksan maailmancupissa ja toisaalta taas Rene oli Mammothin maailmancupissa viides kovassa seurassa slopessa. Tuolla porukalla kaikki on mahdollista. Vaikkei mitään virallista mitalitavoitetta olekaan, niin uskoa ja luottoa löytyy, että siellä voidaan mennä ihan päätyyn asti. Hyvä että Roope ja Ennikin ehtivät Norjasta big airiin ja junnutkin pääsevät esille. Olympiapisteitähän tässä kerätään, niin kaikilla on nyt hyvä mahdollisuudet pojoja keräillä ennen Koreaa, Koskinen jatkaa.

Tonteri, Rukajärvi, Paumola ja Malin saapuvat MM-kisoihin suoraan World Snowboard Tourin elite-tason Burton US Openista, joka lasketaan tällä viikolla. Muu joukkue saapuu Sierra Nevadaan Suomesta.

Joukkue osallistuu MM-kisoissa lajeihin seuraavasti

Slopestyle: Kalle Järvilehto, Ville Paumola, Mikko Rehnberg, Rene Rinnekangas ja Ella Suitiala

Halfpipe: Markus Malin ja Janne Korpi

Big air: Roope Tonteri, Kalle Järvilehto, Ville Paumola, Mikko Rehnberg, Rene Rinnekangas, Enni Rukajärvi, Ella Suitiala, Emmi Parkkisenniemi ja Kristiina Nisula

Crossi: Anton Lindfors

Lähde: Lumilautaliitto