Aku Partanen käveli 50 kilometrin ennätyksensä 3.49.00 Dudincen kansainvälisissä kilpailuissa Slovakiassa. Kuudenneksi sijoittunut Partanen, 25, nipisti kaksi vuotta sitten samassa paikassa kävelemästään edellisestä ennätyksestä kaksi sekuntia.

50 kilometrin kävelyn Suomen kaikkien aikojen tilaston kuudesta kärkimiehestä peräti neljä on kävellyt parhaan aikansa Dudincessa, muun muassa Valentin Kononen 17 vuotta sitten nykyisen Suomen ennätyksen 3.39.34.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Partanen varmisti Suomen kaikkien aikojen viidenneksi nopeimmalla ajalla paikkansa elokuussa Lontoossa pidettäviin MM-kisoihin.

Toisen MM-kisapaikan otti 11:nneksi ajalla 3.58.55 sijoittunut Jarkko Kinnunen.

Dudincessa viime vuonna huippuajan 3.46.25 kävellyt Aleksi Ojala joutui keskeyttämään pyörryttyään 30 kilometrin paikkeilla. Ojala johti kilpailua 25 kilometrin väliaikapaikalla.

Eemeli Kiiski keskeytti 35 kilometrin tienoilla, kun takareisi kramppasi. Kinnunen ja Ojala alittivat viime vuonna roimasti MM-kisojen tulosrajan, 3.57.00.

Vauhdinjako loistava, Lontoossa 2-3 minuuttia ajasta pois

Partanen onnistui kävelemään tavoitteensa mukaisesti kiihtyvävauhtisen kilpailun.

– Tämä oli tähän päivään maksimisuoritus. En osaa sanoa, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Vauhdinjako oli loistava ja sijoituskin hyvä. Voi sanoa, että tämä oli tähän mennessä urani paras kilpailu, Partanen iloitsi.

– Kävelin viimeiset kaksi kilometriä nopeammin kuin minkään muun kahden kilometrin pätkän. Katsoin kelloa kilometri ennen maalia ja totesin, että ennätykseen on mahdollisuuksia. Sain lisää voimia myös siitä, kun yritin ottaa kiinni kahta edellä mennyttä puolalaista.

Partanen jäi neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneista Adrian Blockista ja Rafal Fedaczynskista vain 21 ja neljä sekuntia. Voiton vei Norjan Havard Haukenes maailman tilaston kärkiajalla 3.43.40.

Toiseksi tuli Puolan Rafal Augustyn ja kolmanneksi Meksikon Pedro Gomez 56 sekuntia ennen Partasta. Kilpailu sujui Partaselta 10-20 asteen poutasäässä kaikin puolin mainiosti.

– Ennen kilpailua tankkasin tosi hyvin ja join kilpailun aikana kuusi litraa eli enemmän kuin koskaan aiemmin. Vatsa toimi hyvin ja nyt vain jalat ovat kipeät, kertoi hyvävoimainen Partanen Dudincesta.

Partanen kävelee 20 kilometriä Euroopan cupissa toukokuussa Tshekin Podebradyssa. Hän aikoo viimeistellä MM-kisakuntonsa heinäkuussa Italiassa Livignon-vuoristoleirillä.

– Lontoossa yritän nipistää tämänpäiväisestä ajasta kaksi tai kolme minuuttia, Partanen lupasi.

Lähde: Yleisurheilu.fi