Helmikuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa on valittu kaksi hakkuria: naisissa HPK:n Piia Korhonen ja miehissä Team Lakkapään Fredric Gustavsson.

Korhonen valittiin Kuukauden pelaajaksi jo toisen kerran tällä kaudella. Hän oli myös kauden ensimmäisen valinnan (lokakuu) kohde. Gustavssonilla valinta on uran ensimmäinen Mestaruusliigassa ja hän on myös ensimmäinen ruotsalainen kuukauden pelaaja. Valinta on suoritettu vuodesta 2003 lähtien.

Toista kauttaan Rovaniemellä pelaava ruotsalaishakkuri Fredric Gustavsson teki kuukauden kahdeksassa pelissä 23,0 pisteen ottelukeskiarvon ja oli nostamassa joukkueensa aina viidennelle tilalle asti Lakkapään voitettua neljä viimeistä otteluaan ja haastettuaan vahvasti jopa liigan kärkiparin.

HPK-hakkuri Piia Korhonen puolestaan teki 15,0 pistettä ottelua kohden kuukauden kuudessa ottelussa, jotka HPK kaikki voitti. Edelleenkin Korhonen on osoittanut vahvaa kypsymistä yhä varmemmalle ja paremmalle tasolle aivan maamme kärkipelaajien joukossa.

Miesten helmikuun tähdistöön valittiin Gustavssonin lisäksi tappiottoman kuukauden pelanneesta VaLePasta kolmikko Mikko EskoOlli KunnariJarmo Korhonen. Toiseksi yleispelaajaksi valittiin Rantaperkiön Iskun Sakari Mäkinen ja keskipelaajiksi Team Lakkapään Robert Walsh sekä ETTA:n Markus Kaurto. Lakkapään kaksikolle valinta oli uran ensimmäinen kuukauden tähdistöön.

Naisten tähdistöön pääsivät nyt ensikertalaisina HPK:n passari Bryn Kehoe Eaton sekä WoVo Rovaniemen keskipelaaja Jazmine White. HPK:sta valittiin mukaan hakkuri Korhosen lisäksi yleispelaaja Alison Mayfield ja keskipelaaja Michaela Madsen. Toinen yleispelaaja on WoVon Kristiine Miilen ja libero LP Viestin Hillaelina Mäntylä.

Mayfield sekä Mäntylä ovat jo neljännen kerran tällä kaudella tähdistössä ja Korhonenkin kolmannen. Mäntylälle valinta oli jo peräti uran 21:s, joka on selkeä ennätys lajissaan.

Lähde: Mestaruusliigan tiedote