Kestävyysjuoksun legenda Kenenisa Bekele ei sulattanut tappiotaan Lontoon maratonilla viikonloppuna kovin hyvin.

Bekele aloitti maailmanennätysvauhtia ja johti kisaa selvästi. Hän kuitenkin hyytyi pahasti ja putosi kauas kärjestä. Lopussa Bekele piristyi kummasti, mutta jäi kakkoseksi; Kenian Daniel Wanjiru oli parempi ajoin 2.05.48 ja 2.05.57.

Kilpailun jälkeen Bekele syytti uusia kenkiään, ja väitti niiden aiheuttaneen hänelle rakkoja.

– Näillä kengillä minun on muutettava juoksutyyliäni, että pystyn riittävän kovaan vauhtiin, Bekele sanoi Reutersin mukaan.

34-vuotias Bekele on voittanut 5000 ja 10 000 metrillä kolme olympiakultaa ja viisi maailmanmestaruutta. Hän juoksee Niken kengillä. Yritys on kertonut projektistaan uuden superkengän kanssa, jolla voisi olla mahdollista juosta maraton alle kahden tunnin haamurajan. Niken mukaan Bekele ei kuitenkaan juossut näillä kengillä.

– Hän juoksi ihan samoilla kengillä kuin edelliset maratoninsa. Niillä hän on tehnyt historian toiseksi nopeimman ajan Berliinissä (2.03.03). Teemme Bekelen kanssa läheistä yhteistyötä saadaksemme selville, mitä oikein tapahtui, Niken puhemies kertoi.