Krista Pärmäkoski voitti naisten 30 kilometrin ja Kusti Kittilä miesten 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun Ylitornion SM-hiihdoissa. Suomen Cupin kokonaiskilpailut veivät nimiinsä Pärmäkoski ja Ristomatti Hakola.

Naiset hiihtivät 30 kilometrin väliaikalähtökilpailunsa neljänä 7,5 kilometrin lenkkinä. Kaisa Mäkäräinen lähti liikkeelle alkupäässä ja takoi väliaikapisteille pohja-aikoja, jotka onnistuivat alittamaan vasta viimeisenä startannut Pärmäkoski. Eroa maalissa kaksikon välillä oli 8,4 sekuntia. Kolmas oli Kerttu Niskanen. Pärmäkoski piti päivän urakkaa raskaana ja korosti radan alamäkien merkitystä.

– Matkalla mietin, että se voittaa, joka tulee matkalla kovaa alaspäin. Vaikka latuprofiilissa on kovia nousuja, on siellä myös loivia laskuja, joissa saa tehdä töitä koko ajan. Taktiikkani oli hiihtää tietenkin kovaa ylös, mutta tulla myös kovaa alas, Pärmäkoski summasi.

Kisan aikana vallinnut lumisade kiihtyi loppua kohden.

– Viimeiset kaksi kierrosta oli raskasta, mutta varsikin viimeisellä kierroksella oli tosi hitaampi keli tulla alaspäin. Onneksi sain kuitenkin pidettyäni sekunnit puolellani.

Suomen Cupin kokonaiskilpailussa Anne Kyllönen piti ennen viimeistä osakilpailua johtopaikkaa 10 pisteen turvin, mutta joutui taipumaan toiseksi, kun Pärmäkoski kiilasi hänen ohitseen. Kolmas oli Niskanen. Kokonaiskilpailun voitto oli Pärmäkoskelle toinen peräkkäinen.

– Nämä ovat aina hienoja kisoja pärjätä Suomessa. Kilpailusarja on urheilijalle myös hyvän tulonlähde, koska sillä pystyy mahdollisesti kustantamaan ensi kesän leirityksiä.

Miesten kuninkuusmatkan Suomen mestaruus ratkottiin 6×8,3 kilometrin kilpailussa. Kusti Kittilä ja Lari Lehtonen kävivät matkan varrella tiukkaa taistelua Suomen mestaruudesta. Lehtonen aloitti nopeammin, mutta Kittilä saavutti väliajoissa pikkuhiljaa ja lopulta ohitti. Maalissa eroa kaksikon välillä oli 39,3 sekuntia. Kolmannen sijan nappasi Sami Jauhojärvi.

– Fiilis oli voiton varmistuttua aika jäätävän mahtava. Tämä on minulle iso työvoitto. Monta vuotta on menty kärjen takana, eikä ole oikein osunut mitaleillekaan, Kittilä kertoi.

Päivän suoritustaan hän kuvaili yksinkertaiseksi.

– Peruvauhti päälle heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Vahvoja jätkiä ei pysty nujertamaan alussa, vaan se on yritettävä tehdä tuossa lopussa. Viimeiselle kierrokselle piti keräillä motivaatiopiikki, että nyt on tehtävä ratkaisuja, jos haluan jotain voittaa.

Miesten kokonaiskilpailun voiton varmisti jo viime viikonloppuna Ristomatti Hakola. Toiseksi sijoittui Jauhojärvi ja kolmanneksi Lehtonen.

Lähde: Hiihtoliitto