Beach volleyn FIVB World Tour jatkuu tällä viikolla Moskovassa, jossa naisistamme tositoimiin pääsevät ensimmäistä kertaa yhdessä tällä kaudella pelaavat Riikka Lehtonen ja Taru Lahti-Liukkonen sekä kaksinkertaiset nuorten arvokisamitalistit Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen.

Lehtosella ja Lahti-Liukkosella on paikka suoraan turnauksen pääsarjaan, Sinisalo ja Ahtiainen aloittavat urakkansa karsinnoista.

– Jos viime kaudelle valmistautumisaika oli suhteellisen lyhyt, on tänä vuonna sitä ollut monin kerroin enemmän. Aika paljon kutkuttaa jo pelaaminen. Moskovassa on jaossa tärkeitä pisteitä, mutta tärkeää on myös nauttia jokaisesta matsista, Lehtonen puntaroi.

Vuosi sitten Moskovan Lehtonen ja Lahti-Liukkonen sijoittuivat Moskovan Grand Slam -turnauksessa yhdeksänneksi. Sinisalon ja Ahtiaisen avausvastustaja keskiviikon karsintaturnauksen selviää vasta pelipäivän aamuna. Kaksikon tavoite on kuitenkin selkeä.

– Pääsarjapaikkaa haetaan, se olisi kova juttu. Karsinnassakin on kovia pareja, mutta omalla hyvällä pelillä kaikki on mahdollista, suomalaispari uskoo.

Moskovan turnaus on viimeinen mahdollisuus kartuttaa pistetiliä heinä-elokuun vaihteessa Wienissä pelattaviin MM-kisoihin. Suomalaisista vahvimmin MM-paikassa ovat kiinni Lehtonen ja Lahti-Liukkonen. MM-kisojen 48 nais- ja miesparinparin osanottajalista julkaistaan tiistaina 6. kesäkuuta.

Lähde: Lentopalloliitto