Ampumahiihtäjä Simon Fourcade koki kauhun hetkiä ollessaan harjoittelemassa rullasuksilla.

Fourcade oli kahden ystävänsä kanssa lenkillä rullasuksilla yleisellä tiellä Ranskassa. Heidän taakseen oli tullut autoilija, joka ei Fourdacen mukaan suhtautunut suopeasti urheilijoihin.

– Olimme oikeassa paikassa jonossa eikä vastakkaisesta suunnasta tullut ketään. Emme häirinneet ketään ja meidät oli helppo ohittaa. Tämän sijaan autoilija tööttäsi torvea kuin idiootti. Hän ohitti meidät läheltä, aivan liian läheltä. Eroa ei ollut kuin korkeintaan 30 senttiä. Sauvani osui autoon, Fourcade kuvailee Facebook-tilillään.

Tämän jälkeen auto teki äkkipysäyksen urheilijoiden eteen. Autosta nousi apukuljettajan paikalta mies, joka aloitti huutamisen.

– Hänen mukaansa aiheutimme todellista vaaraa, aivan kuten pyöräilijät. Äänensävy oli uhkaava ja hän haukkui kaikilla tyylilajin kirosanoilla. Yhtäkkiä hän veti minua päästä. Ei kovasti, mutta kuitenkin, Fourcade toteaa.

Pian tilanne raukesi molempien osapuolien jatkaessa matkaansa. Fourcade muistuttaa, että heille olisi voinut käydä huonosti.

– Joillakin on ollut vähemmän onnea kuin minulla, kuten kollegani Anais Chevalier. Häneltä murtui solisluu. Ihmettelen, että missä vaiheessa viranomaiset ottavat tämän vakavasti ja tekevät konkreettisia toimenpiteitä, Fourcade päivittelee.

Chevalier jäi äsken auton alle ajettuaan polkupyörällä. Fourcade joutui auton töytäisemäksi kaksi vuotta sitten. Rullasuksilla harjoitellut mies kaatui ojaan saaden ruhjeita jalkaansa ja vartaloonsa.