Hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrön kansainvälinen toimintakielto on purettu.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS päätti kokouksessaan kumota Kyrön pitkäaikaisen pannan. Kyrö määrättiin elinikäiseen toimintakieltoon Lahden vuoden 2001 MM-kisojen dopingskandaalin jälkimainingeissa. Kyrö toimi tuolloin Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana.

Paavo M. Petäjä toimi Suomen hiihtoliiton puheenjohtajana Lahden MM-kisojen aikaan. Petäjä sai osakseen runsaasti negatiivista julkisuutta. Mies ei ole iloinen Kyrön saatua vapauttavan päätöksen.

– Ei edistä puhtaan urheilun mainetta, että tällaiset kaverit pääsevät peliin. En näe, että urheilujoukoissa kaivataan dopingilla tulosta tekeviä valmentajia, Petäjä murahti Iltalehdelle.

– Minua satutti äärettömästi, koska luotin mieheen, otin hänet Hiihtoliittoon ja oltiin kavereita, Petäjä manasi.

Suomen hiihtoliitto antoi Kyrölle valtuudet toimia valmentajana Suomessa jo viime syksynä, mutta FIS:n päätös antoi odotuttaa itseään.

Ensimmäisenä Kyrön vapauttamisesta uutisoi Suomessa Yle. Petäjän Iltalehdelle antamat alkuperäiset kommentit löytyvät täältä.