Lahden MM-hiihdot tuotti todella isot rahalliset tappiot, uutisoi Ilta-Sanomat.

Lähteen mukaan helmikuussa pidetyt arvokisat jäi yli miljoona euroa pakkasen puolelle. Ilta-Sanomien arviossa todetaan tuloksen jäävän 1,3-1,5 miljoonaa euroa tappiolliseksi.

Ilta-Sanomat kirjoittaa Hiihtoliiton jättäneen opetus- ja kulttuuriministeriöön anomuksen erityisavustuksesta, jolla peiteltäisiin kisojen tappioita.

Hiihtoliitto pitää MM-kisoista yhteenvedon ja julkaisee tilinpäätöksen torstaina.

Lahden MM-kisat jäi selvästi yleisötavoitteestaan. Virallinen tavoite oli 250 000 vierasta, mutta kävijöitä oli 180 000.

Alkuperäinen artikkeli on täällä.