Miesten lentopallomaajoukkue otti torstaina toisen voittonsa MM-karsinnoissa Tšekin Karlovy Varyssa kukistettuaan Pohjois-Irlannin 3-0 (25-8, 25-8, 25-9).

Keskiviikkona Suomi voitti Kyproksen myös puhtaasti 3-0.

Maajoukkue pelasi torstaisen karsintaottelun numero yksi piirrettynä kaikkien pelaajien käsivarteen presidentti Mauno Koiviston muiston kunnioittamiseksi hänen hautajaispäivänään.

Miinusta iltapäivään tuli keskipelaaja Markus Kaurton pyöräytettyä nilkkansa päätöserässä.

– Emme tehneet tänään yhtään hyökkäys- tai vastaanottovirhettä, se on hyvä. Mitä me voidaan saada näistä peleistä, on esimerkiksi helppojen pallojen nostosta kokemusta. Aina pitää etsiä parannettavia asioita, niin nytkin. Pelasimme tänään kaikkiaan huolellisesti alusta loppuun, kiitos siitä joukkueelle, sanoi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo.

Mikko Esko nähtiin kentällä maajoukkuepaidassa arvoturnauksessa ensimmäisen kerran sitten syyskyyn 2014 MM-kisojen päätösottelun eli 984 päivää myöhemmin.

Avauserässä Pohjois-Irlanti keräsi kahdeksan pistettä, joista se itse teki torjumalla kaksi ja hyökkäämällä kaksi. Loput tulivat Suomen syöttövirheistä. Suomi ei tehnyt erään yhtään hyökkäysvrihettä ja hyökkäysprosentin olivat murskaavat 67-12. Suomi ei aiemmin 2000-luvulla ollut jättänyt vastustajaansa 25 pisteen erissä alle kymmeneeseen pisteeseen.

Toisessa erässä Sammelvuo vaihtoi liberoksi Eetu Pennasen ja hakkuriksi Antti Ropposen. Suomen hyökkäysprosentti nousi 77:ään ja edelleen joukkue oli ilman hyökkäys- ja vastaanottovirheitä.

Turnauksen kolmannessa ottelussa Suomi kohtaa perjantaina Ruotsin kello 16 Suomen aikaa. Länsinaapurimme ovat Euroopan rankingissa sijalla 27. Suomi on kohdannut Ruotsin kaikkiaan 83 kertaa voittaen otteliuista 66, muun muassa kaikki 2000-luvulla pelatut viisi ottelua. Suomi on voittanut yhdeksän edellistä kohtaamista, Ruotsin edellinen voitto on maaottelusta 21 vuoden takaa.

Panoksellisessa ottelussa Ruotsi on voittanut Suomen viimeksi LEM-turnauksessa 1988 eli 29 vuotta sitten. Viime kesän EM-karsinnoissa Ruotsi lyötiin Tanskassa 3-1 ja Helsingissä 3-0.

Suomen pistemiehet:
Niklas Seppänen 14/+11 (2 Ä, 2 T) H 62 %
Urpo Sivula 7/+5 (1 T), H 75%
Jan Helenius 8/+6 (1 Ä) H 78%
Antti Ropponen 6/+5 (1 Ä) H 71 %
Sauli Sinkkonen 5/+3 (2 Ä, 2 T)
Markus Kaurto 9/+8 (2 Ä, 2 T) H 71 %
Tommi Siirilä 1/+1
Mikko Esko 4/+2 (2 Ä)
Lauri Kerminen (L)
Eetu Pennanen (L)
Lelu Ojansivu, Eemi Tervaportti, Antti Siltala ja Elviss Krastins eivät pelanneet.