Mikko Ilonen (70-76,+2) selvisi BMW PGA Championshipissa niukasti jatkoon.

Sijaluku on hieman päälle 50:n, eroa kärkeen kuitenkin vain yhdeksän lyöntiä.

Avauspäivän jälkeen hyvissä asemissa ollut Ilonen sukelsi perjantaina tuloslistalla tehtyään kuudella ensimmäisellä reiällä viisi bogia ja yhden parin. Tässä vaiheessa Ilonen oli shokinomaisesti pudonnut jo cut-rajan taakse.

Torstaina samalla pätkällä tuli kolme lyöntiä liikaa, hurja kiri tuotti silloin tuloksen 70.

Perjantaina birdiehanat aukesivat yhdeksännellä reiällä, toisen hän teki 12:lla. Päivän kuudes ja viimeinen bogi kirjattiin 13:lla, loput viisi Ilonen pelasi parissa.