Tshekkiläinen Petra Kvitova palasi tenniskentille Ranskan avoimissa viisi kuukautta sen jälkeen, kun hänen kotiinsa tunkeutunut puukottaja haavoitti Kvitovan kättä.

Jo pelkkä paluu oli voitto, mutta bonuksena tuli 6-3, 6-2 -voitto avauskierroksella Julia Boserupista. Kvitova on ollut parhaimmillaan maailmanlistalla jopa kakkosena.

– Tämä on aivan mahtavan hieno tunne. Tämä oli minulle niin tärkeä ottelu, ja vielä tuli voittokin. Sain todella lämpimän vastaanoton täällä, mikä tuntui erityisen mukavalta. Koko tiimini ja perheeni on täällä, kaikki ovat auttaneet minua niin paljon, Kvitova sanoi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.

– Oli hienoa pelata heidän edessään näin hyvin. Pelasin hyvin, vaikka minulle tänään ei ollut eniten siitä kysymys. Eilen vielä kuvittelin, että olisin purskahtanut itkuun kentälle astellessani, mutta niin ei käynyt.

– Muutama kyynel tuli ottelupallon voittamisen jälkeen. Olin luvannut lääkärilleni, että lopetan pelin kesken, jos tunnen isoa kipua. Onneksi niin ei käynyt.

– Mutta käsi tuntuu hiukan hankalalta vielä välillä. Pari kertaa tuntui siltä, että en pystynyt pitämään kovin lujalla otteella mailasta kiinni. Syöttäminen oli hankalinta, mutta uskon, että sekin paranee ottelu ottelulta, onnellinen Kvitova sanoi.