Lontoon olympialaisissa seitsenottelun voittaneen Jessica Ennis-Hillin ura oli päättyä jo vuonna 2014.

Ennis-Hill sai pojan kesällä 2014. Reggien syntymä oli äärimmäisen rankka kokemus. Vice Sportsin mukaan brittiurheilija jopa pohti kilpauransa lopettamista.

Ennis-Hill aloitti synnytyksen jälkeen kovan harjoittelun ja joutui loupumaan rintaruokinnasta.

– Se oli rankkaa. Itse asiassa rankka ei ole edes tarpeeksi vahva sana kuvaamaan sitä. Se on vaikeinta mitä olen tehnyt. Tasapainoilla kaiken välillä ja tulla äidiksi, Ennis-Hill kuvaili The Telegraphille viime vuonna.

Ennis-Hill voitti seitsenottelun MM-kullan 2015 Pekingissä, vain yhdeksän kuukauden harjoittelun jälkeen. Rion olympialaisissa hän sijoittui hopealle.

Tämän vuoden maaliskuussa britti kertoi odottavansa toista lastaan.