Aitajuoksija Viivi Lehikoinen on poiminut kevään harjoitusleireiltä Teneriffalta opin jyviä Nooralotta Neziriltä.

Jussi Ihamäen valmentama aiturikaksikko oli leirillä kämppäkavereina ja treenaili osin yhdessä.

– Minä, kun olen vasta aloittelemassa urheilijan elämää, ja Nooralotta on paljon kovemmalla tasolla, olen saanut nähdä enemmän sitä huippu-urheilijan elämää ja jakaa kokemuksia, Lehikoinen sanoo.

Kumpikin juoksijan on kerännyt kansainvälistä menestystä jo juniorina. Sen tilanteen kanssa elämiseen Neziriltä on löytynyt Lehikoiselle neuvoja.

– Ehkä juuri se, että on paljon negatiivisia kommentteja siitä, ettei nuorena saisi menestyä ja kuinka niiden ei pitäisi antaa vaikuttaa omaan tulokseen, Lehikoinen sanoo.

Lehikoinen, 17, juoksi viime kesänä 400 metrin aitojen Euroopan mestariksi ja pudotti ennätyksensä 57,65:een. Vaikka mestaruus lämmitti, vuotta aiemmin matkan aikaan 57,74 juossut aituri odotti kesältä enemmän.

– Päällimmäinen ajatus kesän jälkeen oli pettymys, kun ennätys meni niin vähän eteenpäin. Nyt kun uusi kesä on jo tulossa, olen aika tyytyväinen, koska keskiarvo meni nelosen juoksuissa eteenpäin ja pystyin kantamaan ne ennakkopaineet omissa EM-kisoissa, Lehikoinen arvio.

Kesän kilpailukausi toi arvokasta oppia tulevan kesän juoksuihin.

– Viime kesän oppi oli, ettei pidä antaa muiden tulosten vaikuttaa liikaa omiin juoksuihin. Kun Hilla Uusimäki juoksi niin hyvin, olisin halunnut itsekin juosta paremmin, mutta kunto ei antanut myötä, ja loppukesästä rupesin yrittämään liian kovaa.

Mukaan Lontoon MM-kisoihin?

Kesälle Lehikoisella piisaa haasteita. Grossetossa Italiassa kilpaillaan heinäkuussa 19-vuotiaiden EM-kilpailut ja Lontoossa on elokuussa aikuisten MM-kilpailut. Tulosraja on 56,10. Ovat nuo kilpailut ajatuksissa?

– Jussi on heittänyt sellaisen idean ilmaan, että voisin päästä sinne aikuisten arvokisoihin. Itse olen ajatellut, että raja tulee, jos tulee. Ei vielä ole mikään kiire aikuisten kisoihin, Lehikoinen sanoo.

Tärkeintä nuorelle juoksijalle on hilata ennätystä kesän mittaan eteenpäin. Jos kilpailukausi sujuu ilman ongelmia, ennätys voi parantua tuntuvasti.

– Kun kunto on ajoitettu oikeaan päivään ja saa rennon fiiliksen, en tiedä itsekään mikä tulos voi silloin olla, Lehikoinen sanoo.

Lähde: SUL