Marraskuun 18. päivänä tehdään suomalaista salibandyhistoriaa, kun hallitseva kaksinkertainen Suomen mestari Tampereen Classic kohtaa TPS:n Singaporessa.

Ottelu on osa Singaporen Suomen suurlähetystön Suomi 100 -ohjelmaa.

– Ajatus ottelun pelaamisesta syntyi Latvian MM-kisojen aikana, kun pohdimme salibandyn kansainvälistä kehitystä ja potentiaalia Aasiassa. Singapore, ja Aasia yleensäkin, tarvitsevat lisää kosketuksia eurooppalaisiin pelaajiin ja valmentajiin. Lajin kehitys on ollut hienoa Euroopassa ja sitä olisi hienoa saada levitettyä Aasiaan, kertoo projektin vetäjä Matti Joutsikoski Classicin tiedotteessa.

Classic Familyn toiminnanjohtaja Pasi Peltola innostui asiasta välittömästi ja toi esiin ajatuksen virallisen liigapelin pelaamisesta.

– Tuodaan huippupeli paikan päälle, jolloin paikalliset pelaajat ja harrastajat saavat paremman kuvan huippusalibandystä. Classicin tavoitteena on olla maailman paras salibandyseura ja vierailun aikana voimme viedä omaa näkemystämme lajista Aasiaan ja näin lisätä kiinnostusta lajiin, Peltola maalailee.

Myös Kansainvälisessä Salibandyliitossa IFF:ssä nähdään projekti kiinnostavana.

– Salibandy kasvaa kansainvälisesti nopeasti. Seuraava askelma kansainvälisessä valloituksessa on heinäkuussa Puolassa järjestettävät World Games -kisat, joissa salibandy on ensi kertaa mukana. Tällä hetkellä jäsenmaita on jo 66 ja Aasia on yksi nopeimmin kasvavia alueita. Aasiassa ei tämän tason ottelua ole aikaisemmin pelattu, toteaa IFF:n pääsihteeri John Liljelund.

Pelin ja koko ohjelman järjestelyissä ovat mukana Suomen Salibandyliitto ja Singaporen Salibandyliitto (Singapore Floorball Association).

Lähde: Classicin tiedote