Suomi lähtee suunnistuksen MM-kisoihin 15 urheilijan joukkueella, jossa on viisi MM-kisojen ensikertalaista.

Kesäkuun 30. päivänä sprinttikarsinnalla Virossa alkavissa MM-kisoissa Suomea edustavat naisissa Sari Anttonen, Venla Harju, Saila Kinni, Kirsi Nurmi, Merja Rantanen ja Marika Teini.

Miesten puolella joukkueessa kisailevat Einari Heinaro, Miika Kirmula, Jesse Laukkarinen, Aleksi Niemi, Olli Ojanaho, Fredric Portin, Topi Raitanen, Otto Simosas ja Olli-Markus Taivainen.

Maajoukkueen päävalmentaja Petteri Kähäri luonnehtii ensimmäisiä MM-valintojaan vaikeiksi.

– Ei tämä ollut helppo palapeli rakentaa, koska hyviä näyttöjä antaneiden urheilijoiden matkavalinnat vaikuttavat paljon kokonaisuuteen. Pitkän matkan ja miesten viestin valinnat olivat aivan viime metreille asti auki. Naisten kärkiviisikon puolestaan voisi laittaa kaikille matkoille, Kähäri valottaa.

MM-kisoissa Suomi kuuluu maaryhmään, joka saa asettaa kolme miestä ja kolme naista joka matkalle. Päävalmentaja luottaa siihen, että valitusta joukkueesta löytyy menestyspotentiaalia. Sunnuntaina päättyneellä maailmancupin avauskierroksella suomalaiset jäivät mitalisijojen ulkopuolelle, mutta kärkitaistelussa oltiin hyvin mukana ja joukkueen kokonaispanos oli hyvä.

– Maailmancupin rupeama osoitti, että joka matkalla oltiin mitalivauhdissa ja mukana taistelussa. MM-kisoissa pitää saada suoritus natsaamaan loppuun asti, eikä virheitä saa tulla. Uskon ja luotan siihen, että kuukauden kuluttua taitoa ja terävyyttä on joukkueella niin paljon, että taistelemme MM-kisoissa kärkipaikoista. Kyllä me mitaleita MM-kisoista lähdemme hakemaan, Kähäri painottaa.

MM-joukkue lähtee viikonloppuna vajaan viikon viimeistelyleirille Viroon. Leirin tavoite on tehdä viimeinen silaus erityisesti taitopuolella MM-tyyppimaastoissa, jossa maaston kasvillisuus alkaa muistuttaa jo keskikesän ja MM-kisojen tilannetta.

– Teemme kovia valmistavia harjoituksia joka matkalla. Niiden urheilijoiden, jotka suunnistavat MM-kisoissa sekä sprintti- että maastomatkoja, täytyy huolellisesti valita sopivat harjoitukset ja ennen muuta pitää katsoa sen perään, ettei kokonaiskuormitus nouse kenelläkään liikaa, Kähäri suunnittelee.

Suomi-paidassa MM-kisoissa ensimmäistä kertaa kilpailevat Nurmi, Heinaro, Laukkarinen, Ojanaho ja Simosas. Ojanaho kilpailee MM-kisoissa keskimatkalla ja siirtyy sen jälkeen kauden päätavoitteensa, nuorten MM-kisojen pariin Tampereelle.

– Joukkueessa on sopivasti kokemusta ja nuoruuden intoa. Miesten puolella on ehkä nähtävissä sitä paljon puhuttua sukupolven vaihdosta. On ilahduttavaa, että Ojanaho on halukas lähtemään MM-keskimatkalle. Sieltä saa arvokasta kokemusta tulevaa varten ja maailmancupissa nähtiin, että hänellä on myös aidosti mahdollisuudet menestyä, Kähäri pohtii.

Lähde: Suunnistusliitto