800 metrin juoksija Ajee’ Wilson ei saanut kilpailukieltoa, vaikka hän jäi kiinni kielletystä aineesta.

Wilson juoksi helmikuussa hallissa uuden Yhdysvaltain ennätyksen 800 metrillä. Naisen aika oli 1.58,27.

Kisoissa testattu Wilson narahti zeranolin käytöstä. Hänen juoksema ennätys hylättiin.

Nainen ei kuitenkaan saanut kilpailukieltoa. Yhdysvaltain antidopingtoimisto USADA:n mukaan on erittäin todennäköistä, että Wilson sai zeranolia elimistöönsä saastuneesta lihasta.

Zeranolia käytetään Yhdysvalloissa naudanlihan kasvun edistämiseksi. Wilsonin virtsanäytteestä oli ollut pieni määrä kyseistä ainetta.

Näin ollen Wilson saa osallistua torstaina alkaviin Yhdysvaltain mestaruuskisoihin, joissa karsitaan paikoista Lontoon elokuisiin MM-kisoihin.

Wilson sijoittui Rion olympialaisissa 800 metrillä 12:nneksi. Vuonna 2016 hän voitti matkan MM-hallikultaa.