Mikko Korhonen on sijoittunut Itävallassa pelatussa golfin Euroopan kiertueen Lyoness Open -kilpailussa toiselle sijalle.

Korhonen teki sunnuntaina tuloksen -5 (67) ja yhteistuloksen -11. Hän jäi kilpailun voittaneesta Etelä-Afrikan Dylan Frittellistä vain yhden lyönnin. Toista sijaa jakoivat Korhosen kanssa Englannin David Horsey ja Etelä-Afrikan Jbe Kruger.

Korhonen aloitti kierroksensa vahvasti ja viimeisteli ensimmäisen yhdeksän reiän aikana neljä birdietä. Kierroksen ainoa bogey syntyi reiällä 10.

Korhonen peräänkuulutti itseltään ennen kilpailun alkua rohkeaa ja ennakkoluulotonta peliä. Siten hän sunnuntaina myös pelasi, ja pystyi luomaan useita erinomaisia birdie-paikkoja. Putterin varressa loistavasti pelanneella suomalaisella ei kuitenkaan ollut aivan paras mahdollinen päivä.

Tilanne muuttui reiällä 16, jolla Korhonen teki upean eaglen ja nousi vain lyönnin päähän kärjestä. Päätösväylällä birdie-putti jäi reiän reunalle kahden sentin päähän kupista.

Korhonen tulee tienaamaan kilpailusta palkintorahaa noin 74 000 euroa (vahvistamatta, laskettu ennakkotietojen perusteella), jonka myötä kauden kokonaisansiot tulevat nousemaan yli 290 000 euron. Summa riittää varmistamaan pelioikeuden kiertueelle myös tulevaksi kaudeksi.

Suomalaisten vahvan kokonaispanoksen täydensi Roope Kakko, joka ylsi kilpailussa sijalle 20.

Korhonen tulee nousemaan kiertueen rahalistalla 60 parhaan joukkoon. Ennen tätä viikkoa hän oli rahalistalla 64:s. 60 parasta pääsee mukaan kauden huipentavaan kolmen kilpailun mittaiseen
finaalisarjaan. Korhonen määritteli kauden alla tavoitteekseen paikan finaaleissa.

Sijoitus tulee kohenemaan myös maailmanlistalla, jossa Korhonen oli ennen kuluvaa viikkoa parhaana suomalaisena sijalla 233.