Nick Kyrgios on kiistatta yksi tenniksen lahjakkaimmista nuorista pelaajista. Vasta 22-vuotias australialainen on maailmanlistalla sijalla 20.

Ura tennisammattilaisena ei kuitenkaan ollut Kyrgiokselle alusta asti itsestäänselvyys. Kovana koripallo-fanina tunnettu Kyrgios on useaan otteeseen todennut, että tennis ei kiinnosta häntä lajina kovinkaan paljon.

– Nuorempana en koskaan uskonut, että minusta tulee tennispelaaja. Se ei käynyt edes mielessäni, Kyrgios kertoo Daily Mailille.

Austarlialainen on kertonut, että hänelle on joskus vaikeuksia löytää motivaatiota harjoitteluun ja otteluihin, joita pelataan ympäri vuoden.

– Joskus tennis on hauskaa. Joinakin päiväni tekisin mielummin jotain aivan muuta. Aloitin tenniksen pelaamisen koska veljeni pelasi tennistä ja vanhempani halusivat minut myös lajin pariin. Huomasin olevani heti melko hyvä.

– Joskus mietin, mitä olisi tapahtunut jos olisin pysynyt koripallon parissa. En kuitenkaan tehnyt huonointa mahdollista valintaa, valitessani tenniksen.