Golf-Talmaa edustava Ursula Wikström pelasi 14 viimeistä reikää kuusi alle ja nousi uransa ensimmäiseen ykköstilaan ammattilaisena. Voitto tuotti Wikströmille 5 600 euroa.

Sanna Nuutinen ja Englannin Charlotte Thompson jakoivat toista sijaa.

Päätöspäivä Hill Side Golf & Country Clubilla tarjosi haastajakiertueen kisassa odotetusti jännitystä ja vaihtelevia tilanteita.

Kolumbian superyllättäjä Laura Sanchez-Zuluaga aloitti vahvasti ja karkasi parhaimmillaan neljän lyönnin johtoon. Ero supistui kierroksen puoliväliin mennessä, ensimmäisenä Sanchez-Zulagan ohitti Sanna Nuutinen.

Ursula Wikström nousi keulaan 13:n eaglellaan, jota ennen hän oli tehnyt kolme birkkua kahdeksan reiän jaksoon. LET:lla työpaikan omaava Wikström eteni tämän jälkeen vahvalla otteella ja uskalluksella loppuun asti.

Kierrostuloksin 71-67-66,-9 voittomarginaalia kertyi kaksi lyöntiä.

– Peli oli varsin tasaista ja varmaa. Tällä kentällä on muutamia reikiä joilla pitää puolustaa, vastapainoksi wedgellä sisään lyötäviä birkkuväyliä on paljon. Hienolta tuntuu voittaa pitkän tauon jälkeen. Toivottavasti tämä tuo tullessaan syksyllä menestystä myös omalla kiertueella, Wikström mietti kisan jälkeen.

Heinäkuun alussa Wikström pelaa LET:n kisan Thaimaassa, tämän jälkeen on vuorossa Scottish Open, josta parhaat saavat paikkoja British Openiin.

– Tämä oli kauden kolmas kisa, ehkä sekin vaikutti avauspäivän vaihteleviin otteisiin, hän arveli.

Sanna Nuutinen paransi yhdellä edellisvuotista sijoitustaan Hill Sidessa.

– Yhteistyö valmentaja David Silvan kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin, Wikströmin tavoin loppukaudesta LET:n kisoihin keskittyvä Nuutinen myhäili.

Anna Backman (-2, 11:s) palkittiin parhaana amatöörinä, Ellinoora Moisio ja Noora Tamminen hävisivät hänelle lyönnin.

Let Access Seriesia vakituisesti pelaavista suomalaisista perjantain jälkeen johdossa olleet Tiia Koivisto ja Leena Makkonenjakoivat sijalukua 20:s, Linda Henriksson oli 48:s

Kilpailussa oli mukana 122 pelaajaa yhteensä 20:sta eri maasta. Suomalaisia oli 34, näistä yhdeksän pääsi jatkoon sunnuntain kierrokselle.

(Lähde: Golfliitto)